Productivity 2.0: How the New Rules of Work Are Changing the Game sopii hyvin jatkoksi pari päivää sitten esittämälleni 20 prosentin oman ajan säännölle. Luen tuottavuus 2.0 -artikkelia (voi yäk mikä nimi) toimittajan työn näkökulmasta

• Työnteko ei ole tehtävien suorittamista. Sen sijaan pitäisi syventyä työtehtäviin, koska niin syntyy laadukkaampia juttuja.
• Vähemmän suunnittelua, enemmän tekemistä. Pistä jotain pihalle nopeasti ja viilaa se paremmaksi myöhemmin. Tämä jos mikä sotii perinteistä journalistista ajattelua vastaan, ja asiassa on puolensa. Ehkä sitä voisi soveltaa niin, että jutun ei tarvitse olla täydellinen, siis sisältää kaikkea, kunhan faktat vain ovat kohdillaan. Nettiin voi aina puskea lisää tavaraa myöhemmin.
• Vähemmän paperinpyörittelyä, enemmän automatisointia
• Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Sitten kun juttu A odottaa käsittelevän toimittajan kommentteja, voi keskittyä juttuun B.
• Tee vähemmän, ei enemmän. Jälleen ajetaan takaa parempaa laatua.
• Älä tuhlaa aikaa organisoimiseen. Niin sanottu Google-lähestymistapa: on turha lajitella tietoa etukäteen, kun se voidaan löytää kuitenkin jälkikäteen tehokkaiden hakukoneiden avulla.
• Unohda hierarkiat. Joustavia tiimejä, yhteistyötä tarpeen mukaan, vähemmän pomoja.
• Tee vähemmän töitä. Pitkällä tähtäimellä tämä tuottaa parempia tuloksia kuin jatkuva ylitöiden vääntäminen.

Onko teeseissä tolkkua?

Suunnittelutoimisto Pentagramin sivuilla on kiinnostava selitys The Atlantic -lehden uudistuksesta.

Janne Virkkunen möllöttää päivän Hesarin premisivulla (tai tuoreilla) kuvan ja nimikirjoituksen kanssa.

Juttupätkässä päätoimittaja muistuttaa lukijoita äänestämisen tärkeydestä. Oikeastaan se vaikuttaa kansalaisille suunnatulta vetoomukselta ja hiukkasen myös tiedotusvälineiden merkityksen korostamiselta. Perinteistä pääkirjoituskamaa siis.

Jostain syystä juttu kuitenkin toimii. Ehkä se johtuu sijainnista: ei artikkelisivulla vaan uutisten keskellä. Ehkä se johtuu tekstin, kuvan ja signeerauksen yhdistelmästä, joka saa jutun tuntumaan jotenkin henkilökohtaisemmalta kuin A2:n institutionaaliset mielenilmaisut.

Voi olla, että tiuhempaan toistettuna tällainen menettäisi tehonsa, mutta vaihtelu piristi ainakin nyt.

Ajatus: toimisivatko toimitukset luovemmin, jos toimittajilla olisi enemmän löysää aikaa?

Toki se voi tuntua tuhlaukselta, mutta ainakin maailman suurimpiin kuuluvan mediayhtiön mielestä on hyvä ajatus antaa työntekijöiden käyttää viidennes ajastaan ihan miten he lystäävät.

Tarkoitan tietenkin Googlea, jonka 20-percent time on monien hyvien keksintöjen takana. Ideana kun ei ole, että aika käytetään nenänkaivuuseen, vaan omaa ja yhtiön hyvää edistävien projektien kanssa puuhasteluun.

Sellaisille saattaisi olla käyttöä suomalaisissa mediataloissakin.