Wikipedia todistaa olemassaoloni

Kirjoittamiani juttuja käytetään lähteinä 12 Wikipedia-artikkelissa. Tieto on kummallisella tavalla rauhoittava. En ole yhtäkään niistä lisännyt sinne itse (olen kyllä muuten muokannut Wikipediaa aina silloin tällöin), mutta joku nimetön ja tuntematon lukija on pitänyt artikkeleitani ainakin sen verran kiinnostavina, että on jaksanut linkata niihin.

Tällaista tunnetta tuskin on ollut mahdollista kokea koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa: tiedän jonkun lukevan juttujani, mutta en tiedä kuka se on. Tilanne eroaa normaalista journalistin saamasta palautteesta siinä, että yleensä juttuihin viitataan yleisönosastolla, blogipostauksissa tai foorumikirjoituksissa, ja jokaisessa näistä tapauksista palaute tiivistyy yksilöön. Wikipedia-maininta tuntuu erilaiselta, ikään kuin hahmoton kollektiivi olisi suuressa viisaudessaan katsonut tuotantoani ja todennut sen kelpaavan.

Se tuntuu… hyvältä.

2 thoughts on “Wikipedia todistaa olemassaoloni

  1. Minunkin tekstejäni (ei tosin lehtiartikkeleita vaan kirjoja ja nettisivuja) on joskus käytetty Wikipediassa lähteinä. Siitä on kieltämättä tullut hyvä fiilis, mutta toisaalta myös sellainen tunne, että entä jos joku luulee minun laittaneen ne sinne itse (koska joidenkin kohdalla näin voisi hyvin epäillä)… Ja ranskankielinen Wikipedia on linkannut yhdelle sivulleni jo vuosia, sieltä tulee noin 60 kävijää kuussa.

    • Internetskuissa noi munkin jutut on. Referrer-tiedot olisivat kyllä kiinnostavia, mutta kuka muka käy lukemassa lähteitä?

Vastaa käyttäjälle OlliS Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *