Toimittaja Sulopuisto kirjoitti jutun – katso video!

Törmäsin selaimessa toimivaan Stypi-tekstieditoriin, jossa on aika hauska ominaisuus. Se tallentaa tiedon kaikista näppäimenpainalluksista ja osaa jälkikäteen toistaa koko prosessin alusta loppuun.

Tallensin homman videoksi, jotta pystyin nopeuttamaan sitä. Tässä syntyy taannoinen Rele-juttu tietokoneohjelmien luovuudesta:

(RSS-syötettä seuraavia ilahduttanee suora Youtube-linkki.)

Tässä on potentiaalia vaikka mihin. Tallenteesta näkee, miten jotkut lauseet syntyvät melkein valmiina, kun taas toisia tulee rämpättyä edestakaisin vaikka miten pitkään. Jutun perässä roikkuu pitkään avainsanoja, jotka odottavat saavansa lihaa ympärilleen.

Vaikka kirjoittaminen etenee pääasiassa järjestyksessä alusta loppuun, aina välillä tulee loikattua jonnekin ihan muualle korjaamaan sana tai kaksi. Tekstissä on monia asiavirheitä ja väärinkäsityksiä, jotka huomaan vasta myöhään. Näyttää kuin punnitsisin, voiko niitä sisällyttää artikkeliin.

Olisi todella kiinnostavaa nähdä samanlaisia tallenteita muilta kirjoittajilta.

Aikakauslehtien aatelia Amerikasta 2012

Yhdysvaltain maalla ollaan taas arvioimassa vuoden parhaita aikakauslehtijuttuja. Todellista lukijan palvelua on se, että (melkein?) kaikki ehdokkaat on koottu Longformin sivuille:

Siitä vaan Instapaper tai Readability laulamaan, niin on pääsiäisviikonlopuksi luettavaa.