Kielikello, tuo mainio kielilehtemme, julkaisi taannon jutun siitä, mitä sitaateille tapahtuu lehtijutuissa. Suomalaisissa medioissa lainauksia käytetään melko vapaamielisesti (ja niitä on useimmissa jutuissa ihan liikaa), joten olen eri mieltä kainalojutussa annettujen ohjeiden kanssa:

Vaikka haasteltava olisikin käyttänyt maasto-sanaa, toimittajan kannattaa ehkä muuttaa se. Menevätkö lukijan mietteet muuten liikaa konkreettiseen maastoon, vaikka ilmeisesti tarkoitetaan toreja ja kauppakeskuksia? Tilalle voisi kirjoittaa vaikkapa ”käymme rokottamassa ihmisiä siellä, missä he liikkuvat”. Sisältö ei muutu, mutta muutos auttaa lukijaa, koska ajatukset eivät joudu harhateille.

Tuollaisessa tapauksessa on parempi noudattaa ohjetta, joka annetaan jutussa hieman myöhemmin:

Jos tuntuu, että sitaatti muuttuu liiaksi alkuperäisestä, kannattaa käyttää epäsuoraa referointia – siis selittää asia juoksevassa tekstissä tiivistäen.

Tilannetta voi verrata vaikka siihen, mitä Reutersin Handbook of Journalism sanoo kohdassa quotations:

Quotes are sacred. Do not alter anything put in quotation marks.

Toisaalta BBC:n ohjeessa todetaan seuraavaa:

Ensure the quotation is comprehensible and makes sense. Do not expose a speaker to ridicule by bringing his/her grammatical/linguistic incompetence to a wider audience. Again, a combination of indirect speech and omission should solve the problem.

Minun syntini on, että käytän puhekielisiä sitaatteja. En ole varma, aionko parantaa tapani, mutta ainakin yritän käyttää jutuissa koko ajan vähemmän ja vähemmän sitaatteja.

Siteeraisin tässä myös AP:ta ja Chicago Manual of Styleä, mutta kun ovat molemmat maksumuurin takana.