Mitä uutismedian digitaaliselle vallankumoukselle oikein tapahtui?

C. W. Anderson on kirjoittanut erittäin kiinnostavan oloisen etnografisen tutkimuksen Philadelphian sanomalehdistöstä. Hän kävi New Books in Journalism -podcastin vieraana kertomassa Rebuilding the News -kirjastaan. Haastattelussa tuli esille monta hyvää pointtia, jotka soveltuvat pienin muutoksin Suomeenkin, kuten:

  • hän ei halunnut tutkia New Yorkin sanomalehtiä, koska siellä on aivan eri tavalla löysää rahaa ja lahjakasta työvoimaa tarjolla kuin muualla maassa
  • kun hän 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella pääsi seuraamaan uutismedian toimintaa, hän ihmetteli, miksi vuosia vanhat konferenssipuheet digitaalisesta vallankumouksesta eivät näkyneet millään tavalla lehtien päivittäisessä toiminnassa
  • kun sanomalehdet alkoivat perustaa blogeja, ne olivat yleensä genreltään jotain aivan muuta kuin tavalliset blogit – ja toimittajat olivat siitä ylpeitä
  • pienten uutistapahtumien käsittelyn dokumentointi voi paljastaa enemmän uutiskoneiston toiminnasta kuin suuren poikkeustapauksen käsittelyn dokumentointi
  • pelkkä teknologia yksinään ilman institutionaalista tukea ei johda muutoksiin

Kannattaa ehdottomasti kuunnella haastattelu. Kirjaa en ole lukenut, mutta ostin sen justiinsa Kindleen.

Yksityiskohtainen esitys versioinnista

Puhuuko kukaan enää versioinnista? Siis siitä, että samoista materiaaleista tehdään erilliset jutut eri medioihin? (En laske sähkemittaisen tekstin kirjoittamista tv-insertistä versioinniksi, koska joku roti.)

Transomissa julkaistiin taannoin erittäin yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten MediaStorm-firman tekemä henkilökuva toteutettiin radio-, tv- ja webijuttuina. Minulla ei ole aavistustakaan, miten tuollaista voisi tehdä kustannustehokkaasti (eli halvalla), mutta kai siitä ainakin ideoita voi varastaa.

Freelancer, saitko valtavasti mätkyjä? Älä vielä panikoi

Sain tänään verotuspäätöksen vuodelle 2011. Sen mukaan joutuisin maksamaan mätkyjä 1809,39 euroa. Tiedän harrastavani jonkin verran verosuunnittelua, mutta en tajunnut sen olevan ihan noin aggressiivista.

Soitin siis verottajan palvelunumeroon ja kysyin asiasta. Kävi ilmi, että oli tapahtunut sama sekaannus kuin parina–kolmena vuonna tätä ennenkin. Aiemmin minulle on lähetetty asiasta selvityspyyntö, mutta nyt sitä ei jostain syystä kuulunut. (Virkailijan puheesta ymmärsin, että sellainen olisi pitänyt lähettää tälläkin kertaa.)

Valtaosa tuloistani on tekijänoikeuskorvauksia eli juttupalkkioita ja laskutan kaikki työni toiminimen kautta. Toisin sanoen henkilökohtainen veroilmoitukseni on lähes tyhjää täynnä ja varsinaisesti kaikki toiminta tapahtuu liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroilmoituslomakkeella.

Muutama avustamistani lehtitaloista on kuitenkin ilmoittanut minulle maksetut tekijänoikeuskorvaukset myös henkilöverotuksen puolella. Taustalla on ilmeisesti työnantajan vuosi-ilmoituksen tämä kohta:

Maksajan on ilmoitettava kaikki käyttökorvaukset, joista on toimitettu ennakonpidätys. Luonnollisille henkilöille maksetut käyttökorvaukset on ilmoitettava, vaikka niistä ei ole toimitettu ennakonpidätystä.

Vaikka maksan veroni firman kautta, olen kuitenkin tässä suhteessa luonnollinen henkilö – tai näin ainakin reskontrassa on tulkittu.

Oli niin tai näin, tuplaverotuksesta selviää jatkossa varsin helposti:

  • viivaa henkilökohtaisesta veroilmoituksesta yli kaikki tuplana ilmoitetut ansiotulot ja
  • kirjoita Lisätietoja-kenttään, että ko. työ- ja tekijänoikeuskorvaukset on ilmoitettu liikkeen- ja ammatinharjoittajan lomakkeella

Siinä se.

Jos epäilet, että verotuksessasi on käynyt tänä vuonna samanlainen moka, kannattaa soittaa verottajalle. Asian saattaa saada selvitettyä puhelimessa tai ainakin lähettämällä lyhyt selvitys erittelyineen verottajalle.

Image unohti lukijan ja asettui kohteen puolelle

Uusimmassa Imagessa (08/2012) on Kerkko Koskisesta juttu, jossa muut ihmiset kertovat hänestä. Anna Viitalan haastattelun perässä lukee

(Kerkko Koskisen pyynnöstä Pihla Viitalaa ei haastateltu.)

Journalistin ohjeissa sanotaan, että

2. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

Tässä valossa kommentti vaikuttaa vähintäänkin kummalliselta. Kun ihmettelin asiaa ääneen Twitterissä, Joanna Palmen vastasi seuraavasti:

Minua ei varsinaisesti vaivaa se, että Pihla Viitalan kommentteja ei lehdessä nähty. Jos hän olisi kieltäytynyt haastattelusta itse, ei asiassa olisi nokan koputtamista.

Sen sijaan en pidä tavasta, jolla Image valitsi haastateltavan ja lukijoiden välillä. Haluan, että tiedotusväline on aina ensisijaisesti lukijan puolella.

Image ei tehnyt nyt niin.

Edit: Myös Voicen Mikko Räsänen kommentoi asiaa:

Edit 2: Päätoimittaja Mikko Numminen selventää tapahtunutta:

Vaatimaton ehdotus digi-Hesarin taitosta

Helsingin Sanomat uudisti digilehtensä ja hyvä niin. Internetin yleisen hyvinvoinnin kannalta hienointa on se, että tilaajat voivat jakaa linkkejä lehden juttuihin, kun aikaisemmin linkit ylettivät vain maksumuurin portille saakka.

Yksi asia siinä on mielestäni tehty vähän köpöisesti, ja se on leipätekstin taitto. Sehän vaihtelee ruudun koon mukaan, mutta ainakin Macbookin 1280×800-resoluution näytöllä tulos on kehno: palstat ovat liian leveitä ja kappaleiden välillä on liikaa tyhjää, jolloin kokonaisuus näyttää leviävän tuhanneksi palaseksi.

Digi-HS

Asia on helppo ratkaista esimerkiksi näin:

Muokattu digi-HS

Muokkaus vaati vain muutaman rivin CSS-koodia. Minun versiossani mitat ovat vähän sinne päin, mikä sotkee rivirekisterin ja aiheuttaa kummallisia puolikkaita leski- ja orporivejä, mutta ne saataisiin varmasti viilattua pois, jos ylläpitäjät vain tarttuisivat asiaan.


section.text p {
  text-indent: 18px;
  margin: 0;
  width: 400px;
}

section p.votsikko {
  text-indent: 0px;
  margin-top: 19px;
}

section.text p:first-child {
  text-indent: 0px;
}