Näin saat postituslistalle uusia tilaajia

Lena Dunhamin Lenny Letter -postituslistan viestit lähetetään tilaajille tiistaina. Instagramissa, Twitterissä ja ties missä muissa kanavissa tarjoillaan maanantaina maistiaisia tulevista jutuista ja kerrotaan, että vielä ehdit tilata. Keskiviikkona jutut julkaistaan webissä, heitetään niistä uudestaan linkit sosiaalisen median puolelle ja samalla vinkataan, miten pääset ensi viikolla lukemaan jutut jo ennen keskiviikkoa – nimittäin tilaamalla.

(Tämänkin opin Nieman Labin blogista, jota kannattaa lukea.)

Tällä tavalla toimittajat siistivät sitaatteja

Kielikello, tuo mainio kielilehtemme, julkaisi taannon jutun siitä, mitä sitaateille tapahtuu lehtijutuissa. Suomalaisissa medioissa lainauksia käytetään melko vapaamielisesti (ja niitä on useimmissa jutuissa ihan liikaa), joten olen eri mieltä kainalojutussa annettujen ohjeiden kanssa:

Vaikka haasteltava olisikin käyttänyt maasto-sanaa, toimittajan kannattaa ehkä muuttaa se. Menevätkö lukijan mietteet muuten liikaa konkreettiseen maastoon, vaikka ilmeisesti tarkoitetaan toreja ja kauppakeskuksia? Tilalle voisi kirjoittaa vaikkapa ”käymme rokottamassa ihmisiä siellä, missä he liikkuvat”. Sisältö ei muutu, mutta muutos auttaa lukijaa, koska ajatukset eivät joudu harhateille.

Tuollaisessa tapauksessa on parempi noudattaa ohjetta, joka annetaan jutussa hieman myöhemmin:

Jos tuntuu, että sitaatti muuttuu liiaksi alkuperäisestä, kannattaa käyttää epäsuoraa referointia – siis selittää asia juoksevassa tekstissä tiivistäen.

Tilannetta voi verrata vaikka siihen, mitä Reutersin Handbook of Journalism sanoo kohdassa quotations:

Quotes are sacred. Do not alter anything put in quotation marks.

Toisaalta BBC:n ohjeessa todetaan seuraavaa:

Ensure the quotation is comprehensible and makes sense. Do not expose a speaker to ridicule by bringing his/her grammatical/linguistic incompetence to a wider audience. Again, a combination of indirect speech and omission should solve the problem.

Minun syntini on, että käytän puhekielisiä sitaatteja. En ole varma, aionko parantaa tapani, mutta ainakin yritän käyttää jutuissa koko ajan vähemmän ja vähemmän sitaatteja.

Siteeraisin tässä myös AP:ta ja Chicago Manual of Styleä, mutta kun ovat molemmat maksumuurin takana.

Al Jazeera American huumorintaju loppui

Al Jazeera America, joka lopettaa toimintansa parin kuukauden päästä, julkaisi sivuillaan parodia-Jeff Jarvisin (@profjeffjarvis) listauksen tämän vuoden kuudesta innovatiivisimmasta mediastartupista.

Paitsi että kun seuraat tuota linkkiä nyt, päädyt melkein tyhjälle sivulle, jossa on aneeminen anteeksipyyntö:

Editor’s note: Al Jazeera America has removed the satirical piece originally posted on this link, which included commentary on our company that we believe was not appropriate given its imminent closure. Our goal in the closing stages of AJAM online and on TV is to honor the exceptional journalism and journalists that distinguished our brand, to maintain the respect that we have always shown to those we have covered since our launch, and to uphold our promise to deliver the highest quality journalism to our readers until the very last. We believe the satirical piece originally at this link failed to live up to these goals. We offer our apologies to our readers and to our staff.

Alkuperäinen juttu löytyy onneksi Internet Archivesta ja se kannattaa ehdottomasti lukea. Sitaatteja:

  • I’m excited to see the New New The New Republic, and hope they re-embrace Walter Lippmann’s original mission of nextifying the bewildered herd using hot takes.
  • Another VC-backed startup, Bay Area-based Pando Daily (affectionately referred to simply as “Pando,” meaning, in Sanskrit, “We are the world, and we are the children”)
  • By jumping directly to a post-text paradigm, [Fusion] handily bypasses tired legacy approaches such as pageviews, engagement and visitor numbers. Instead, it measures its audience using the new microgodin system: a combination of Klout plus a “secret sauce” algorithm known only inside the company.
  • Time will tell whether this gambit succeeds, but I certainly applaud the Qataris for ignoring the naysayers and running straight through the wall. [Al Jazeera America is] Definitely the top one to watch in 2016.

Ai että.

Mikä Malcolm Gladwellin ketsuppijutussa viehättää?

Tim Carmody kehuu Malcolm Gladwelliä:

Malcolm Gladwell is a master of misdirection and the slow play. He bluffs, demurs, head fakes and suddenly raises the stakes. His stories have threads that weave in and out, and he can fool you as to which thread is the “A” and which is the “B” story. He can fool you about his thesis, and even more astonishingly, he can fool you about whether or not he actually has one – in either direction.

Paskateoria journalismista

Ensinnäkin

– Ei kai levikki aina voi nousta, sanoi Lemmetty.

– Sen on pakko. Tähän yhtiöön on tietyt tahot upottaneet rahaa niin perkeleesti. Ne haluaa tuottoa pääomalleen. Eikä ne ole mitään pitkämielistä väkeä.

– Meidän pitää ruveta tekemään parempaa lehteä, minä sanoin.

– Vitut! Me ruvetaan tekemään huonompaa lehteä. Juttujen pitää olla sillä tavalla parempia, että ne on selvästi huonompia. Tästä päivästä lähtien mä kiellän kaikki ironiat ja tyylilajit. Pelkkää päälausetta vain ja selvää asiaa. Ihmiset lukee lehteä väsyneenä ratikassa työpäivän jälkeen. Ei ne jaksa keskittyä teidän viisasteluihinne. Ne nukahtaa ja ajaa pysäkin ohi ja joutuu liian kauas kotoa ja liian lähelle jotain sellaista paikkaa, mihin me ei haluta niiden menevän.

ja toisekseen

– Sä olet juuri sopiva mies näihin hommiin. Surkea kirjoittaja ja muutenkin tyhmä. Vielä kun oppisit juomaan ja naimaan.

Arto Salminen: Paskateoria (WSOY, 2001)

David Simon: Paskat lehdistä, mutta säilyttäkää toimitukset

David Simon:

But I don’t care about newsprint. I don’t care about cutting down trees and throwing them on people’s doorsteps. That is an anachronism. We’re all going to be working digitally. Everybody in prose is going to work digitally. I mean, books are going to hang on longer because they’re things with greater permanence in the culture, but it’s hard to imagine that any periodical’s digital presence isn’t going to be prominent. So I don’t care about the newsprint at all. That day is gone, and rightly so. I care about the newsroom.

Michael Lewis kirjoittaa ovelasti

Luin melkeinpä velvollisuudentunnosta Michael Lewsin kirjoittamaa Tom Wolfe -henkilökuvaa, kun tajusin kirjoittajan toimineen perin juurin ovelasti.

Jutun ensimmäinen, nykyhetkessä tapahtuva osio on noin 8 500 merkin mittainen, jonka jälkeen hypätään Wolfen arkistoon ja sen myötä menneisyyteen. Seuraa 45 000 merkkiä enempi vähempi kronologista kerrontaa, joka tuntuu elävän omaa elämäänsä – kunnes aivan viime metreillä päästään täysin huomaamattomasti, sujuvasti ja loogisesti takaisin samaan aiheeseen, johon ensimmäinen osio päättyi.

Jumalauta! On sillä pokkaa.