Clive Thompson kirjoittaa juttunsa tarkoituksellisen omituisesti muotoiltuna, jotta ne tuntuisivat hänestä keskeneräisiltä. Se kuulemma helpottaa tekstin suoltamista.

Suomen Journalistiliitto järjesti satavuotisjuhlansa kunniaksi videoidun keskustelusarjan, jonka yhden osan sain ilokseni toimittaa. Siinä A-lehtien Iina Artima-Kyrki ja Keskisuomalaisen Kirsi Hakaniemi puhuivat sisältöjen mittaamisesta ja yleisön ymmärtämisestä. Ihan pikkuisen minäkin viisastelin juontajana väliin.

Jos minun pitäisi antaa yksi ohje uraansa aloittelevalle toimittajalle, se kuuluisi seuraavasti: kannattaa lukea ja tehdä lukemastaan muistiinpanoja, koska pitkän päälle se on yllättävän hyödyllistä.

En tarkoita, että tämä olisi tärkein ohje, mutta olen varma, että se on hyvä ohje.

On oikeastaan yhdentekevää, mistä aiheesta luet, kunhan luet jotain ja panet parhaat palaset muistiin. Eikä kaiken tarvitse käsitellä samaa aihetta. Valitset vain itseäsi kiinnostavia juttuja ja jos niissä on hyvä lause tai kappale, kirjaat sen ylös.

Ennemmin tai myöhemmin käy nimittäin niin, että päädyt kirjoittamaan juttua, muistat lukeneesi aiemmin samasta aiheesta ja hyvällä tuurilla vielä tehnyt siitä muistiinpanonkin. Se tuskin on kokonaisuuden kannalta ratkaiseva palanen, mutta pieni hauska lisä kuitenkin.

Kenties vähitellen lukemisesi alkaa keskittyä pariin–kolmeen aiheeseen. Aina kun kirjoitat niistä, voit selata muistiinpanot läpi ja katsoa, josko sieltä löytyisi ammennettavaa. Hyvällä tuurilla synnytät lumipalloilmiön: luet aiheista, joista olet kiinnostunut, joten sinun on helpompi kirjoittaa aiheista, joista olet kiinnostunut, ja koska olet lukenut niistä jo ennen kuin työtehtävä ilmestyy, olet aiheesta paremmin perillä kuin sellaiset, jotka aloittavat tiedonhaun vasta nakin napsahdettua.

Parasta tässä on, että koko juttu on idioottihelppo. Ei tarvitse tehdä mitään ylimääräistä tai tylsää, kunhan vain kirjoittaa välillä muistiinpanoja – eikä niitäkään aina ja kaikesta, vaan ainoastaan silloin kuin huvittaa. Täydellistä!

Tämä idea on varast sovitettu kahdesta lähteestä. Niistä ensimmäinen on Steven Johnsonin muistiinpanotekniikka nimeltä spark file ja toinen Richard Hammingin korkoa korolle -ajatus (Given two people of approximately the same ability and one person who works ten percent more than the other, the latter will more than twice outproduce the former).