Olen aiemminkin seurannut huvittuneena, miten satunnaisia viestejä ePressi.comin tiedotepalvelu minulle välittää. Okei, osa niistä on pikemminkin tiedotteen kirjoittajan kädettömyyttä (eivätkä kaikki tule ePressistä), mutta kuitenkin.

Nyt löysin vihdoin rajan, jossa mentiin huvittavasta ärsyttäväksi. Sain kello 17.39 viestin, jossa kerrottiin Torniossa tapahtuvasta humoristisesta puoluepoliittisesta keskustelusta.

Se

• ei kiinnosta aiheen puolesta
• ei kiinnosta tapahtumapaikkansa puolesta
• on yleisesti ihan päin mäntyä

Mitä hyötyä minulle toimittajana on tiedotepalvelusta, jonka toimintaa on mahdoton erottaa roskapostittajan toiminnasta? Ei mitään.

Jos olisin ePressin maksava asiakas, saattaisin harmistua niin kehnosti toimivasta palvelusta, että sen toisessa päässä olevat ihmiset lähinnä kiroilevat saadessaan viestejä.

Niinpä tein sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten eli peruutin kaikki ePressin viestit.

Olen Third Coast International Audio Festival -tapahtumassa, jossa on menossa paneelikeskustelu USA:n presidentinvaaleista.

Yleisöstä kysyttiin, miten reagoida journalistina, kun kuulija syyttää puolueelliseksi.

Sam Sanders (en tunne työtään, mutta on ollut eri fiksu tässä paneelissa) sanoi että hän esittää tuollaisessa tilanteessa vastakysymyksen: kerro mitä puolueellista olemme tehneet. Jos kysyjällä on oikeita esimerkkejä, aiheesta pitää keskustella toimituksessa. Aika usein niitä ei ole.

Valmista vastausta ei tarvitse olla. Ihmisillä on näkemys aiheesta eikä se helposti muutu, vaikka sanoisit mitä.

Tämä on siis tietenkin sanottu sillä oletuksella, että journalisti on tehnyt työnsä hyvin.

Kymmenkunta vuotta sitten kirjoitin Gawkerista lyhyen jutun, joka on niin huono, etten siteeraa sitä tässä.

Sen sijaan linkkaan vinon pinon maanantaina lopettaneesta Gawkerista kirjoitettuja artikkeleita ja blogipostauksia, joista useimmat muistelevat edesmennyttä julkaisua lämmöllä, mutta on mukana muutama neutraalis-kriittisempi pätkäkin.

Kokonaiskatsauksista parhain on Max Readin juttu New York Magazinessa. Se käy läpi saitin historian, voitot ja tappiot. Kirjoittaja on puolueellinen kuin mikä, joten tasapainoa tarjoaa Simon Dumenco Ad Agessa.

Gawkerin nykyiset ja entiset tekijät julkaisivat viimeisenä päivänä saitilla yhtä jos toista. Entiset päätoimittajat muistelivat saitin vaiheita. (Suosikkilauseeni: Peter Thiel, you make Fred Durst look pretty chill. Hats off to you, I guess.) Choire Sicha kirjoitti siitä, miten jokaisen julkaisun on joskus kuoltava ja kamoon, se on Choire Sichan kirjoittama juttu! Ne eivät ole koskaan tylsiä.

Hamilton Nolan määritteli Gawkerin sijainnin vapauden ja näkyvyyden nelikentässä:

Most journalism jobs exist on a continuum between audience and freedom. If you want a lot of people to pay attention to you, you work at a place where the individual writer’s voice is completely subsumed into the institutional voice. If you want complete freedom to write whatever the hell you want, you write on your personal Tumblr, where the whole world will ignore you. Gawker was one of the few places ever to exist that offered both a large, steady audience and almost complete freedom.

Insinörtit kokosivat tilastoja Gawkerin jutuista ja kommenteista kautta aikain.

Viimeisen sanan saa Nick Denton.