Havahduin päivänä eräänä siihen, että harva tutuistani tekee töitä ma–pe 9–17. Sen huomaa siitä, että yhteisten tapahtumien järjestäminen on harmillisen hankalaa, kun iso osa ihmisistä tekee vuorotyötä. Se taas rikkoo erinäisiä oletusarvoja, kuten että iltaisin on vapaa-aikaa tai että viikonloppuisin voidaan tavata isolla porukalla. #

Veikkaan, että työajat asettuvat normaalimpiin uriin – jos tällainen varsin ladattu termi sallitaan – sitä mukaa mitä vanhemmaksi ihmiset tulevat. Perheetön pätkätyöläinen tekee töitä milloin vaan, mutta vakipaikan saanut päälle kolmikymppinen saattaa jopa vältellä viikonloppuihin tai iltoihin sijoittuvia keikkoja. #

Olen vapaana toimittajana tottunut siihen, että työskentelen vähän milloin sattuu, vaikka yritänkin synkronoida työaikani jossain määrin tyttöystävän kanssa. Jopa meidän kahden yhteisten tekemisten aikatauluttaminen vaatii kalenterien konsultoimista, ja homma muuttuu astetta monimutkaisemmaksi, jos mukaan pitäisi saada vaikka puolenkymmentä tyyppiä. #

Näkyykö sama ilmiö myös muualla kuin nuorten journalistien piireissä? #