Kokeilen kappalekohtaista kommentointia

Tämä ei nyt oikeastaan liity journalismiin mitenkään – tai no, ainahan sitä voisi kehitellä pitkähkön ajatusketjun siitä, miten uusien työkalujen testaaminen ja käyttötapojen etsiminen on perustutkimusta, jonka pohjalle voi rakentaa käytännön sovelluksia, mutta jääköön selittelemättä tällä kertaa – mutta halusin vain kertoa, että blogimerkintöjä voi nyt kommentoida kappalekohtaisesti.

Otin nimittäin käyttöön MCEngine-lisäosan, koska ajatus kommentoinnin kontekstuaalisuuden parantamisesta viehättää minua. Voi olla, että systeemi on ihan käsi eikä sitä tule käytettyä, mutta testaaminen on ilmaista.

Edit: Katsotaan räjähtääkö kaikki, jos lisään tähän väliin hämäyksen vuoksi uuden kappaleen.

Nyt vain odotellaan, että Erkka ja Kari tulevat tänne solvaamaan.

15 thoughts on “Kokeilen kappalekohtaista kommentointia

  1. Ensimmäisenä tulee mieleen, että pitäisikö kommenttien esitystavalle tehdä jotain. Semminkin kun Winerlink puskee oman risuaitansa siihen perään.

  2. Käskystä paikalla.

    Tykkään ajatuksesta, etenkin pitkien tekstien kohdalla voi olla mielekkäämpi.

    En tykkää siitä, että , että nyt pitää klikkailla nähdäkseen koko postauksen kommentit. Esim. tässä postauksessa ei esitetä niin montaa ajatusta, että pätkiminen olisi tarpeellista, se lähinnä sotkee.

    Joten kerros lisää, miten tuo osion rajaus tapahtuu? Onko jokainen kappale oma kommentoitava kohteensa vai voitko itse määrittää esim. muutaman kappaleen ryppäitä?

  3. Jokin bugaa, sillä välillä kaikki kommentit eivät lataudu. Refreshaamalla ilmestyvät, voip’ olla minun päässä vika.

  4. Voisi määritellä myös käsin kommentoitavat pulikat. Meinaatko, että voisi schnitti eli vähän pidempi asiakokonaisuus kerrallaan vaikka panna kommenteille paikan?

  5. Mä luulen että merkinnän muokkaaminen keskeltä sotki hommelit. Tein sen tarkoituksella, koska olin mielestäni vääntänyt yhden vivun oikeaan kohtaan.

    Musta tuntuu loogiselta, että kommentit on dupetettuna täällä hännässä, mutta toteutus on epäoptimaalinen.

    Peruskysymys kuuluu: onko kappalekohtainen kommentointi yleensäkään tarpeellinen idea, tai ehkä että sopiiko se johonkin tiettyyn tekstilajiin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *