Freelance-toimittajan työaika 2014

Minulta kysellään aina välillä, miten pitkiä työpäiviä vapaa toimittaja tekee. Viime vuoden työajanseurannan perusteella voin vihdoin vastata kysymykseen. Tulokset tosin eivät ole yleistettävissä, mutta kai niistä jonkinlaista osviittaa saa.

Yhteensä työskentelin viime vuonna 1684 tuntia ja 14 minuuttia. Se on laskennallisesti noin 44 työviikkoa, mutta käytännössä jotain muuta.

Ensinnäkin tuohon määrään sisältyy melko paljon peukaloin pyörittelyä. Lisäsin alkuvuodesta seurantaohjelmaan kategorian sijaistoiminnot ja sille vielä alaluokan lounas, jotta yleinen nettisurffailu ja nokosten ottaminen ei näyttäytyisi tuottavana työnä kokonaissaldossa.

Sijaistoiminnot veivät 355 tuntia 27 minuuttia ja ruokailu 140 tuntia 30 minuuttia. Oikeat luvut olisivat vielä hieman korkeammat, koska tuossa ei ole aivan koko vuotta mukana enkä sentään kirjannut ylös jokaista pissataukoa.

Mihin aikaa kului? Aallon Media Lab täytti 20 vuotta ja tein siitä kirjan, johon meni vuoden ensimmäisestä puoliskosta pari kuukautta työaikaa. Valitettavasti tein sen urakkahinnalla.

Epämääräinen kategoria tausta- & toimistotyöt näyttää syöneen 89 tuntia. Siinä on sähköpostittelua, printtailua ja muuta vastaavaa. Juttujen kauppaamiseen olen kirjannut 23 tuntia, mutta se on epätarkka luku – aika usein ideointi ja myyminen jää joko merkkaamatta muistiin tai kuuluu esimerkiksi tausta- & toimistotyöt -kategoriaan.

Kirjanpitoon meni 25 tuntia, mikä on aika vähän. Muistin myös juuri, että pitäisi tehdä loppuvuoden arvonlisäveroilmoitukset. Pirskutti.

Päiviä, jolloin en tehnyt minuuttiakaan töitä, oli vuodessa 64 kappaletta. Näppärät jo huomaavatkin, että se on vähemmän kuin esimerkiksi koko vuoden viikonloppujen ja arkipyhien yhteenlaskettu määrä, lomista puhumattakaan. Yhdeltä kantilta on täten perusteltua sanoa, että työskentelin koko ajan.

Näin laskettuna keskimääräinen työaikani (sis. lorvinta) päivää kohti oli 5 tuntia 36 minuuttia ja tehokas työaika aika tarkkaan 4 tuntia.

Mutta mikä on työpäivä? Päiviä, jolloin työskentelin alle 2 tuntia, oli yhteensä 48. Jos ne lasketaan lomapäiviksi, tulee päivittäiseksi kokonaistyöajaksi (sis. vetelehtiminen) 6 tuntia 40 minuuttia ja ns. Oikean Työn™ määräksi 4 tuntia 42 minuuttia päivää kohden. (Erityisen pitkien työpäivien lukumäärän jätin laskematta, koska en tahdo masentua.)

Onko se paljon vai vähän? Riippuu varmaan siitä, keneltä kysyy. Se näyttäisi olevan melko lähellä lehtitoimittajien kokonaistyöaikaa, mutta toki jakautuneena varsin eri tavalla. Olen tyytyväinen siihen, että työpäiväni venyvät tarvittaessa lyhyemmiksi tai pidemmiksi, mutta toisaalta yhdeksästäviiteen-tyyppinen ennustettavuus olisi hyvästä mielenrauhalle sekin.

Paras ratkaisu olisi tietysti saada laskutettua enemmän työtuntia kohti, jotta voisi työskennellä lyhyemmän aikaa mutta silti säilyttää saman tulotason – tai lopettaa lorvailu.

Jälkimmäinen lienee noista kahdesta vaihtoehdosta vaikeampi saavuttaa.

Lisäys: Seurasin työaikaa vielä viime vuonna sellaisella ilmaisella nettipalvelulla kuin Yast, mutta sen puutteiden takia vaihdoin nyt maksulliseen palveluun nimeltä Toggl, joka vaikuttaa pienen tutustumisen perusteella erinomaiselta tarpeisiini.

2 thoughts on “Freelance-toimittajan työaika 2014

  1. http://tilastokeskus.fi/til/tyti/2013/13/tyti_2013_13_2014-04-01_tau_021_fi.html

    Tilastokeskuksen mukaan informaatio- ja viestintäalalla työskennellään keskimäärin 1521 tuntia vuodessa, mikä tarkoittaa 40,5 viikkoa 7,5-tuntisia päiviä ja laskennallisesti 52 viikon vuodessa 11,5 viikkoa lomia, vapaita ja muita. Huima määrä. Ja tuo on siis vain keskiarvo. Ehkä mukana on osa-aikaiset tai lyhennettyä työpäivää tai -viikkoa tekevät. Tai sitten ihmiset vaan laiskottelevat.

    Oma saldoni viime vuodelta oli 1726,5 tuntia eli 46 viikkoa töitä ja 6 viikkoa lomia ja muita vapaita, mikä kuulostaa normaalimmalta saldolta.

    • Kiitos, tosi kiinnostavaa vertailutietoa.

      Jos jaksaisin, perkaisin omasta kalenteristani tarkemmin tuntien jakautumisen per päivä. Mutta emmää ny.

Vastaa käyttäjälle kuukausipalkkainen toimittaja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *