Mika Brzezinski, Co-host of MSNBC’s Morning Joe with Joe Scarborough:

Now I realize that perhaps my personality is too real to be boxed into an ultra-objective news job.

Frank Zappa ei oikeasti sanonut, että musiikista kirjoittaminen on kuin tanssisi arkkitehtuurista, mutta en silti ole koskaan tajunnut mitään lehtien tanssikritiikeistä. Eipä sillä, eihän niitä ole minulle suunnattukaan, mutta jokainen elitistinen taiteenala joutuu tasapainottelemaan sisäpiirin miellyttämisen ja uusien tulokkaiden houkuttelemisen kanssa.

New York Timesistä löytyi tanssikritiikki, jonka minäkin ymmärrän, koska se on video: Dissecting a Dance. Idea on tajuttoman hieno juuri siksi, että se on niin yksinkertainen.

Lisää!

Hesarin budjettigraffa, heinäkuu 2009

Hesari 28.7.2009: Monimutkainen aihe, kunnianhimoinen toteutus (jonka onnistumista varmaan joku ekspertti olisi pätevämpi arvioimaan – minua sektoreiden sisällä olevat pallot vaivaavat vähäsen) ja aukeama, jonka voisi panna talteen leikekansioon tulevan varalle.

Lisää tämmöstä, kiitos.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen: Tiedotusvälineiden toiminnasta ei tarvitse pitää, mutta niiden toimintavapaudelle pitää antaa sille kuuluva arvo.

Freelancereille kuuluvan arvon kanssa ei taida olla niin tarkkaa.

Onpas mennyt tyystin ohi Timo Harakan uusin avaus:

Kirjoitan parhaillaan kirjaa ympärillämme riehuvasta maailmantalouden kriisistä. Tavoitteeni kiteyttää työnimi BERLIN WALL STREET – Rahavallan raunioista kapitalismin jälleenrakennukseen.
Toivon julkaisevani tekstin vielä tänä keväänä, koska juuri nyt on käsillä ainutlaatuinen tilaisuus. Vuosikymmenien ajan rahavalta on ollut lyömätön – äärikapitalismin ideologia on johtanut rahamarkkinoiden täydelliseen holtittomuuteen, jonka laskua maksavat nyt paitsi vauraiden maiden veronmaksajat, myös ja ennen kaikkea maailman köyhät. Nyt on mahdollisuus pelastaa kapitalismi itseltään, pelastaa järkevä markkinatalous vaarallisten fundamentalistien käsistä. Julkaisen tällä sivulla luonnoksia kirjan seitsemästä luvusta – ja toivon sinun kommenttiasi, kritiikkiä ja rohkaisua.

Linkki löytyi Tuomo Mannisen kolumnista.

Jo joskus aiemminkin sattui silmään muotoilu lehdistön työsuhteen kestävyydestä Yhdysvalloissa:

A simple compromise on lifetime job guarantees is the right answer to breaking the impasse between the Boston Globe and its largest union, the Boston Newspaper Guild. The compromise would be for the union to abandon the archaic concept of preserving lifetime jobs for its most senior members.

Voisiko joku paikallista työelämää paremmin tunteva valaista, miten laajalle levinnyt kyseinen käytäntö oikein on ja mikä sen historia on? Kuulostaa nimittäin aika hurjalta.