Ohje nuorelle toimittajalle: tee muistiinpanoja lukemastasi

Jos minun pitäisi antaa yksi ohje uraansa aloittelevalle toimittajalle, se kuuluisi seuraavasti: kannattaa lukea ja tehdä lukemastaan muistiinpanoja, koska pitkän päälle se on yllättävän hyödyllistä.

En tarkoita, että tämä olisi tärkein ohje, mutta olen varma, että se on hyvä ohje.

On oikeastaan yhdentekevää, mistä aiheesta luet, kunhan luet jotain ja panet parhaat palaset muistiin. Eikä kaiken tarvitse käsitellä samaa aihetta. Valitset vain itseäsi kiinnostavia juttuja ja jos niissä on hyvä lause tai kappale, kirjaat sen ylös.

Ennemmin tai myöhemmin käy nimittäin niin, että päädyt kirjoittamaan juttua, muistat lukeneesi aiemmin samasta aiheesta ja hyvällä tuurilla vielä tehnyt siitä muistiinpanonkin. Se tuskin on kokonaisuuden kannalta ratkaiseva palanen, mutta pieni hauska lisä kuitenkin.

Kenties vähitellen lukemisesi alkaa keskittyä pariin–kolmeen aiheeseen. Aina kun kirjoitat niistä, voit selata muistiinpanot läpi ja katsoa, josko sieltä löytyisi ammennettavaa. Hyvällä tuurilla synnytät lumipalloilmiön: luet aiheista, joista olet kiinnostunut, joten sinun on helpompi kirjoittaa aiheista, joista olet kiinnostunut, ja koska olet lukenut niistä jo ennen kuin työtehtävä ilmestyy, olet aiheesta paremmin perillä kuin sellaiset, jotka aloittavat tiedonhaun vasta nakin napsahdettua.

Parasta tässä on, että koko juttu on idioottihelppo. Ei tarvitse tehdä mitään ylimääräistä tai tylsää, kunhan vain kirjoittaa välillä muistiinpanoja – eikä niitäkään aina ja kaikesta, vaan ainoastaan silloin kuin huvittaa. Täydellistä!

Tämä idea on varast sovitettu kahdesta lähteestä. Niistä ensimmäinen on Steven Johnsonin muistiinpanotekniikka nimeltä spark file ja toinen Richard Hammingin korkoa korolle -ajatus (Given two people of approximately the same ability and one person who works ten percent more than the other, the latter will more than twice outproduce the former).

ePressin tiedotepalvelu on niin huono, että peruin kaikki viestit

Olen aiemminkin seurannut huvittuneena, miten satunnaisia viestejä ePressi.comin tiedotepalvelu minulle välittää. Okei, osa niistä on pikemminkin tiedotteen kirjoittajan kädettömyyttä (eivätkä kaikki tule ePressistä), mutta kuitenkin.

Nyt löysin vihdoin rajan, jossa mentiin huvittavasta ärsyttäväksi. Sain kello 17.39 viestin, jossa kerrottiin Torniossa tapahtuvasta humoristisesta puoluepoliittisesta keskustelusta.

Se

  • ei kiinnosta aiheen puolesta
  • ei kiinnosta tapahtumapaikkansa puolesta
  • on yleisesti ihan päin mäntyä

Mitä hyötyä minulle toimittajana on tiedotepalvelusta, jonka toimintaa on mahdoton erottaa roskapostittajan toiminnasta? Ei mitään.

Jos olisin ePressin maksava asiakas, saattaisin harmistua niin kehnosti toimivasta palvelusta, että sen toisessa päässä olevat ihmiset lähinnä kiroilevat saadessaan viestejä.

Niinpä tein sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten eli peruutin kaikki ePressin viestit.

Mitä vastata, kun journalistin työtä sanotaan puolueelliseksi?

Olen Third Coast International Audio Festival -tapahtumassa, jossa on menossa paneelikeskustelu USA:n presidentinvaaleista.

Yleisöstä kysyttiin, miten reagoida journalistina, kun kuulija syyttää puolueelliseksi.

Sam Sanders (en tunne työtään, mutta on ollut eri fiksu tässä paneelissa) sanoi että hän esittää tuollaisessa tilanteessa vastakysymyksen: kerro mitä puolueellista olemme tehneet. Jos kysyjällä on oikeita esimerkkejä, aiheesta pitää keskustella toimituksessa. Aika usein niitä ei ole.

Valmista vastausta ei tarvitse olla. Ihmisillä on näkemys aiheesta eikä se helposti muutu, vaikka sanoisit mitä.

Tämä on siis tietenkin sanottu sillä oletuksella, että journalisti on tehnyt työnsä hyvin.

Gawker kuoli, kommentaattorit kirjoittavat

Kymmenkunta vuotta sitten kirjoitin Gawkerista lyhyen jutun, joka on niin huono, etten siteeraa sitä tässä.

Sen sijaan linkkaan vinon pinon maanantaina lopettaneesta Gawkerista kirjoitettuja artikkeleita ja blogipostauksia, joista useimmat muistelevat edesmennyttä julkaisua lämmöllä, mutta on mukana muutama neutraalis-kriittisempi pätkäkin.

Kokonaiskatsauksista parhain on Max Readin juttu New York Magazinessa. Se käy läpi saitin historian, voitot ja tappiot. Kirjoittaja on puolueellinen kuin mikä, joten tasapainoa tarjoaa Simon Dumenco Ad Agessa.

Gawkerin nykyiset ja entiset tekijät julkaisivat viimeisenä päivänä saitilla yhtä jos toista. Entiset päätoimittajat muistelivat saitin vaiheita. (Suosikkilauseeni: Peter Thiel, you make Fred Durst look pretty chill. Hats off to you, I guess.) Choire Sicha kirjoitti siitä, miten jokaisen julkaisun on joskus kuoltava ja kamoon, se on Choire Sichan kirjoittama juttu! Ne eivät ole koskaan tylsiä.

Hamilton Nolan määritteli Gawkerin sijainnin vapauden ja näkyvyyden nelikentässä:

Most journalism jobs exist on a continuum between audience and freedom. If you want a lot of people to pay attention to you, you work at a place where the individual writer’s voice is completely subsumed into the institutional voice. If you want complete freedom to write whatever the hell you want, you write on your personal Tumblr, where the whole world will ignore you. Gawker was one of the few places ever to exist that offered both a large, steady audience and almost complete freedom.

Insinörtit kokosivat tilastoja Gawkerin jutuista ja kommenteista kautta aikain.

Viimeisen sanan saa Nick Denton.