Kylläpä aamulla hymyilytti, kun työsähköpostista löytyi nokkela tiedotteen irvikuva:
JUHTA hyväksyi uusia JHS-suosituksia
Julkishallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA hyväksyi kokouksessaan 22.4.2010 JHS-suositukset 175, 176 ja 158 sekä päätti jatkaa suosituksen 156 voimassaoloa.
Aahahhahaha! Ihan totta, juuri tuollaisia ne aloituslauseet pahimmillaan ovat.
…mitä sanoitte?
Että se on oikea?
Ai.
Book review: Louis Menand’s Finding it at the Movies
Essay, pt 1: Jonathan Lethem’s The ecstasy of influence: A plagiarism
Essay, pt 2: Garry Kasparov’s The Chess Master and The Computer
Film writing: David Foster Wallace’s David Lynch Keeps His Head
Review, pt 1: Lester Bang’s review of Astral Weeks
Review, pt 2: Pitchfork’s review of Sisterworld
Music criticism: Alex Ross’s Apparition in the Woods (the Sibelius piece)
Music criticism and essayistic radio: Robert Harris’ Twenty Pieces of Music That Changed the World, episode 1, 4, 11, 14, 15, or 19
The art of the profile, pt 1: Gay Talese’s Frank Sinatra Has a Cold
The art of the profile, pt 2: Andrew Corsello’s Shatner!
The pan, pt 1: Anthony Lane’s Space Case
The pan, pt 2: Pitchfork’s review of Lateralus
Video criticism: Matt Zoller Seitz and Aaron Aradillas’s The Evolution of the Modern Blockbuster, pt 2, pt 3, pt 4, and pt 5 (if you’re choosing this, watch all five parts)
McSweeney’s: A Great Job Opportunity
Miksipä ei voisi tehdä näin:
Jim Romeneskon postaukseen on koottu tämän vuoden Pulitzer-voittajat ja ehdokkaat.
Aika harvoin nauran ääneen lehtijutulle, mutta Imagessa 2006 julkaistu Ilkka Kariston juttu Paluu Garmisch-Partenkircheniin aiheutti sen.
Syypää oli tämä kohta:
Kotona järjestin mielikuvituskisoja harva se ilta. Olohuoneessamme oli suuri ruskea nojatuoli. Kipusin selkänojan päälle, kyykistyin ja kuulutin hyppääjän nimen. Keskityin. Sitten liu’uin nahkaista selkänojaa pitkin jousitetulle istuimelle: ponnistus, ilmalento ja alastulo, mieluiten tyylikäs telemark. Mittasin tuloksen ja annoin tyylipisteet. Tein vakavin ilmein laskelmia ruutupaperille (menestykseni ala-asteen päässälaskukokeissa johtui luultavasti mäkihypyn monimutkaisen pistelaskujärjestelmän tunnollisesta hinkkaamisesta) ja selostin tilannetta Suomen kansalle puoliääneen.
Olohuonekisani olivat järjettömän pitkiä. Ensin kaksi harjoituskierrosta, sitten koekierros ja lopuksi vielä kaksi varsinaista kilpailuhyppyä. Noudatin orjallisesti oikeiden mäkikilpailujen lähtölistoja, jotka olin leikannut talteen Helsingin Sanomista: ennen kuin pääsin leikkimään Matti Nykästä, Jens Weissflogia ja muita tähtiä, minun oli hypättävä kymmeniä ja taas kymmeniä keskimittaisia hyppyjä Puolan Pjotr Fijaksena, Länsi-Saksan Rolf Schillinä ja Ranskan Gerard Colinina.
Eipä sillä: Imagen juttuarkistoon mahtuu kyllä muutama muukin mainio artikkeli.
Jos minulta kysytään – ja tässä blogissahan todellakin kysytään – maailman parhaat radiofeaturet tehdään Chicagossa. Siellä nimittäin operoi This American Life, jonka jutut saavat melkein aina joko nauramaan, hämmästymään tai (jos olisin herkempi sielu) itkemään.
En yleensä erityisemmin välitä ohjelman esseetyyppisistä inserteistä, mutta kun toimittaja lähtee kentälle mikrofoni matkassaan, tuloksena on kultaa. Esimerkiksi taannoisen Contents Unknown -jakson ensimmäinen osio Needle in a Crapstack on aivan verraton.
Toki aihevalinnat ovat välillä varsin middlebrow, tai kuten The Onion asian ilmaisi: This American Life Completes Documentation Of Liberal, Upper-Middle-Class Existence. Mutta me keskiluokkaiset liberaalit kestetään hyvin pilkkaa itsestämme. Nyt suokaa anteeksi, menen tästä juomaan cappuccinoni.
Eikä kyse sitä paitsi ole pelkästä fiitsutauhkasta. Esimerkiksi Yhdysvaltain asuntolainahässäkkää käsitellyt Giant Pool of Money ja sen jatko-osa selittävät asian paremmin kuin moni muu. (Vinkkinä Oy Suomen Yleisradio Rundradion Ab:lle: tunnin mittainen radio-ohjelma on mainio lokero monimutkaisten asioiden selittämiseen yksinkertaisesti.)
New York Magazinessa julkaistiin taannoin ihan pätevän oloinen juttu Rupert Murdochin mediaimperiumin tilasta ja orastavista perimyssodista.
Muutamia sivuja Afganistaniin crowdfunding-rahalla lähteneen Ted Rallin aiemmasta To Afghanistan and Back – A Graphic Travelogue -kirjasta. Hieno formaatti tuo.
Ilta-Sanomien seurapiiritoimittaja Rita Tainola täytti taannoin vuosia, jolloin hänestä kirjoitettiin myös lukuisia lehtijuttuja. Paras minun löytämäni Tainolasta kertova juttu on Ylen Radio 1:n Julkinen sana -lähetyksestä.
Lisäys: Jaana Rinne jututti Tainolaa City-lehdessä vuonna 2005.