Reilu vuosi sitten verkkolehti Slaten päätoimittaja David Plotz ilmoitti toimittajilleen, että pidätte 4–6 viikon pätkän, jona aikana kirjoitatte pitkän jutun tai juttusarjan. Kyseessä ei ole loma, sillä palkka maksetaan normaalisti, vaan vapautus muista tehtävistä.

Tämä Fresca-hanke on kuulemma toiminut oikein hyvin. Jutut ovat hyvijä, lukijoita on paljon ja lehti saa mainetta. Bisneksen kannalta ideana on, että 100 miljoonan lukijan sijaan Slate saa vaikka 5 miljoonaa oikeaa lukijaa.

Mene ja tiedä, että voisiko sama toimia Suomessa mittakaavaeron takia, mutta kannatettava ajatus se ainakin on. Toimittajien pitäisi muutenkin saada välillä tehdä mitä huvittaa.

(via On The Media)

Helsingin Sanomien tapa koodata jutussa ensimmäistä kertaa esiintyvät erisnimet johtaa vepin puolella hienoihin ilmiöihin. Painetussa lehdessä koodauksen ilmenemismuoto on lihavointi, mutta verkkolehdessä nimestä tehdään automaattisesti linkki, jolla voi etsiä samaa nimeä lehden arkistosta.

Joten kun estehyppykanijutussa kerrotaan Hugo-kanin voittaneen kisat, on nimi linkattu Hugo-hakuun.

Hakutulosten hyödyllisyydestä voidaan olla monta mieltä.

Olen tässä jo hyvän tovin ihmetellyt, minkä takia New York Times toimitetaan muovipussiin käärittynä. Tänään sain muistutuksen siitä, että sää ei ole aina samanlainen:

Hesarissa on tänään pätkä (€) And there was light -näyttelystä, jossa esitellään ensimmäinen sataan vuoteen löydetty uusi Leonardo da Vincin taideteos.

Kainalojutussa (€) todetaan, että se ei ehkä ole aito. Asia on hitusen monimutkaisempi kuin mitä lyhyessä jutussa ehtii selittää, joten toimittaja Thomas Reckman viittaa ArtNewsin juttuun (johon ei tietenkään missään linkata; oletan että kyseessä on löytämäni artikkeli).

Ihan kiinnostavaa luettavaa sekin, mutta jos haluat muistutuksen siitä, miksi The New Yorker on maailman paras aikakauslehti, lue uusimmassa numerossa julkaistu The Mark of a Masterpiece. 95 000 merkin mittainen (!) tarina on hienointa New Yorkeria: opettavainen, hauska, aivan julmetun vetävästi kirjoitettu ja – mikä parasta – yllättävä.

Lupaan, että siihen upotettu aika ei mene hukkaan.

Zoe F:n Current on Java-ohjelma, joka yrittää käyttää hakukoneoptimointia hyvään tarkoitukseen. Se haistelee aiheet, joista netinkäyttäjät ovat kiinnostuneita ja näyttää, kuinka paljon niistä on raportoitu.

Toisin sanoen sillä voi etsiä juttuaiheita, jotka kiinnostavat surfaajia, mutta joista ei ole vielä kirjoitettu loputtomasti.

(Onpahan epäotsikko.)

Tuhoaako internet aivot? Clay Shirkyn mielestä ei, Nicholas Carrin mielestä kyllä on. Koska kirjojen lukeminen on ihan plaeaeh, ohjaan teidät Matthew Battlesin blogikirjoitusten sarjaan, jossa hän arvioi molemmat eepokset.