Suomalainen journalismin joukkorahoituspalvelu Rapport aukeaa kohta. Yksinkertaistettuna kyse on siis siitä, että pyydän kiinnostuneita lukijoita – eli toivottavasti juuri sinua – maksamaan yhteensä X euroa tulevasta jutustani. Jos raja ei ylity, kukaan ei maksa mitään. Jos summa saadaan kokoon, juttu julkaistaan ensin Rapport-palvelussa ennakkotilaajille ja myöhemmin sitten kaikelle kansalle.
Jotta homma voisi edes teoriassa onnistua, pyydän vastauksia seuraavaan kysymykseen: millaisen jutun kirjoittamisesta maksaisit minulle rahaa ja kuinka paljon? Aiheet, rahasummat, toteutustavat (yksi juttu vai mieluummin jonkinlainen sarja?) ja oikeastaan kaikki mahdollinen kiinnostaa. Tämä on eräänlainen esimarkkinatutkimus.
Pohdintaa helpottamaan tai monimutkaistamaan listaan muutamia asioita:
- tunnen parhaiten atk-vekottimet, elokuvat ja median toiminnan
- olen helsinkiläinen kaupunkiliberaali ja avoliitossa elävä pienen lapsen isä, mikä ohjaa muun muassa poliittisia kiinnostuksen kohteitani
- synnyin Joensuussa 1979, jos ikäluokkani yhteisistä kokemuksista jotain osviittaa hakee
- osaan kirjoittaa, ohjelmoida vähäsen ja tehdä podcasteja eli puhua lörpöttää ja voin tarvittaessa hyödyntää näitä kaikkia jutussani
Suunnitelmana on jyvittää rahasumma editorin, valokuvaajan tai graafikon ja itseni välillä, sillä ihan pelkkä tekstimassa tuskin houkuttelee ketään lukemaan. Paitsi minua, koska The New Yorker on suosikkilehteni, mutta tuntuu siltä, että kun pyytää rahaa suoraan lukijoilta, kannattaisi ajatella lukijoiden parasta. (Aah!)
Hyväksyn myös vastauksen ”en maksaisi senttiäkään mistään” tai ”maksan sulle jo lehtien tilausten kautta”, etenkin jos sitä seuraa edes lyhyt perustelu.
Maksaisin varmaan ihan mielellään jostain elokuva-alaan pureutuvasta artikkelista, joka kertoisi jostain mistä en vielä mitään tiedä. Esim. ”käsikirjoittajan tilinauhan koostumus” tai ”talent-agenttien itsetuhoinen elämäntapa”, heh.
Varmaan teknologiapuoleltakin jostain saattaisin maksaa mistä olisi jotain utilitääristä hyötyä. Vaikka videoeditoinnin demystifioinnista.
Lisäisin myös, että ihan pakollista vallattoman tasokas graafinen sisältö ei ole, jos juttu muuten kertoo tarinansa hyvin.
Kiitti, Juho. Panen tuon korvan taa.
Joo, kuvat riippuvat tietenkin aiheesta. Yksi miettimäni juttu(sarja) sisältäisi Helsingin kaupunginosien koluamista ja siinä pitäisi ehdottomasti olla hyvä valokuvaaja, koska koko homman ideana olisi nitoa yhteen monta rinnakkaista aihetta – paikka, jutut, kuvat.
Olisin valmis maksamaan artikkelista ”stand up -komiikka ammattina”, jos sen näkökulma olisi muuta kuin ”ZOMG jotkut tekevät verotustietojen mukaan paljon rahaa” tai ”hei, tämähän on ihan oikea työ jota ihmisetkin tekevät eikä tämä olekaan pelkkää pelleilyä”. Käytännössä kirjoitettu versio tästä dokkarista Suomeen tuotuna: http://www.imdb.com/title/tt0328962/
Danke, Henkka. Tästä tulee mieleen, että olin lähes automaattisesti ajatellut mahdollisimman ison lukijakunnan tavoittelemista, koska silloin yksikkökustannus laskisi, mutta toisaalta erikoistumalla voisi ehkä pyytää korkeampaa hintaa, koska tarjontaa jutuista on vähemmän. Mietintään.
Sellaisesta jutusta maksetaan, joka jäisi muuten kirjoittamatta. Ei kovin moni maksaisi geneerisestä henkilökuvasta tämän hetken ykkösjulkkiksesta, koska se artsu kirjoitetaaan kuitenkin, kun sille on riittävästi lukijoita, joitaa kiinnostaa vähän. Jostain spesifimmästä löytyy enemmän porukkaa, joka on valmis avaamaan lompakkoaan.
(Voin myös tehdä paikallistetun version Comedianin trailerista, kun vain löydän jostain tarpeeksi möreä-äänisen spiikkaajan.)
Tutkivasta journalismista joka routii suomalaisen rakennusteollisuuden, kaavoituksen ja rakennuslautakunnissa istuvien poliitikkojen piirileikeistä ja korruptiosta.
S- ja K-ryhmien duopolista ja kaikista kaupan alan kilpailua rajoittavista säädöksistä joita lainsäädäntö on lobattu täyteen kampittamaan pienempiä toimijoita. Yleensä nämä säädökset on perusteltu aivan jollain muulla kuten kylmäketjulla, välivarastoilla tai ympäristöasioilla vaikka niiden todellinen vaikutus on kilpailun rajoittaminen.
Julkisten IT-projektien paisumisesta vuosikymmeniksi kestäviksi rahankuppausprojekteiksi. Siitä miten virkamiehet kilpailuttavat vuodesta toiseen projektit samoille yrityksille jotka vuodesta toiseen epäonnistuvat niissä. Haluan lukea seikkailukertomuksen jossa on pääosissa epäpäteviä sekä puhtaasti korruptoituneita virkamiehiä virittämässä lait ja asetukset sekä kilpailutuksen suosimaan tiettyjä toimijoita ja rajoittamaan vapaata kilpailua.
Apotti olisi erittäin kiinnostava tapaus ja sellainen, jossa teknisestä osaamisestani olisi varmaan hyötyä. Dokumenttien penkominen on sitten toinen juttu.
Ruokakauppa on aiheena kova, mutta sitä – ja jossain määrin Apotti-proggista – vaivaa mähmäisyys: on pirun hankala arvioida etukäteen, miten paljon duunia pitäisi tehdä ja mitä sieltä loppujen lopuksi löytyisi. En vielä tiedä, tarjoaako Rapport vaikka jollain tapaa porrastetun mallin, mutta yrittäjän eli meitsin riskinhallinnan kannalta en ehkä haluaisi luvata nopeassa aikataulua perinpohjaista juttua aiheesta, jos työmäärä räjähtääkin käsiin – tai tulokset ovat mitättömiä.
Tätä pitää pohtia.