Niinhän se aina menee, että ensin ei ole mitään tarjolla ja sitten työtä kaatuu sisään ovista, ikkunoista ja ties mistä rööreistä.

Kaveri soitti toissa viikolla ja kysyi, että saako antaa puhelinnumeroni eteenpäin. Oli kuulemma työpaikalla vajausta tekijöistä. Arvelin, että kyse on joskus syksyllä tapahtuvasta lomanjälkeispaikkauksesta, joten suostuin.

Maanantaina soi puhelin ja tiistaina menin Pasilaan tutustumaan tv-uutisten toimintaan. Sovimme, että olen reportterivuorossa tässä parin viikon ajan. Välipäiville olin jo sopinut menoja, tärkeimpänä tuo Roskilden festivaalihässäkkä.

On mukavaa, kun yhtäkkiä tarjotaan työtä Ensinnäkin se on imartelevaa: Wau, joku haluaa minut. Toisekseen se on kätevää: ei tarvitse soitella hiki hatussa toimituksiin ja kaupata juttuja. Eräällä tavalla kyseessä on helppo raha. Kolmannekseen kun on kerran päässyt sisälle toimitukseen, tarkoittaa se että jatkossa on paljon helpompi saada sieltä lisää työtä.

Vaan asialla on kääntöpuolensa. Pitää punnita, mitä se tekee olemassaoleville sopimuksille. Minä olen sopinut tuottavani sisältöä Digitoday.fihin joka päivä, ja vaikka taukoja on helppo neuvotella, pitkällä aikavälillä sellainen ei ole järkevää. Ei kannata pistää pitkäaikaista sopimusta puihin vain siksi, että saa hetkellisesti keikkaa.

Ratkaisin asian tällä kertaa siten, että teen sekä tv-uutisten 12-tuntista vuoroa että sen jälkeen muita hommia. Laskennallisesti se tarkoitti 60-tuntista työviikkoa, joka vielä painottui tiistain ja torstain välille. Vaan kyllähän sitä nuorena jaksaa välillä puskea, semminkin kun on kohta pakkaamassa rinkkansa ja lähtemässä Radioheadia kuulemaan.