Kaksi, eiku kolme, Paavo Väyrysen ystävää

Vallan mainio Juha Mäkinen (ystävä, uskallan sanoa) kirjoitti sunnuntai-Hesariin jutun Koko Väyrysen tuotanto kahdessa päivässä. Linkki on maksumuurin takana, joten lainaan tähän jutun alun:

Minulla on Tampereen kaupunginkirjaston virkailijalle pyyntö: haluan lainata Paavo Väyrysen koko tuotannon. Virkailija ei hämmenny, vaikka pääosa kirjoista pitääkin noutaa varastosta. ”Paavoa haluavat nyt kaikki”, hän sanoo. […] Olen päättänyt haastaa Väyrysen hänen omassa lajissaan, lukunopeudessa. Väyrynen kehaisi aikoinaan lukeneensa Fjodor Dostojevskin koko tuotannon kolmessa päivässä. Kun lausuntoa epäiltiin, hän täsmensi lukeneensa vain ne Dostojevskit, jotka sattuivat löytymään kirjaston hyllystä.

Minähän tein saman loppuvuonna 2008 Jylkkärissä. Juttuni Alussa oli Paavon sana (sivu 11) alkaa näin:

Juuri tänään on täydellinen päivä lukea kaikki Paavo Väyrysen kirjat. Pasilan messukeskuksessa ihmiset tunkeilevat kirjamessuille, ja huomenna järjestetään kunnallisvaalit, joissa keskustan kannatus romahtaa kuin antiikin tragedian päähenkilö. Väyrysestä itsestään on kasvanut myyttinen hahmo. Hän kaatuu vain noustakseen uudelleen. Tavoitteenani on unohtaa median muokkaama Paavo ja tutustua hänen kirjojensa sivuilla elävään platoniseen idea-Paavoon. Uskallan jo sinutella, sillä luulen, että meistä tulee tänään läheiset.

Juhan juttu on parempi, vaikka ei minunkaan ihan kelvoton ole. Paitsi loppu on kovin tyhmä.

Edit: Juha pani linkin vielä kolmanteen samanlaiseen. Ville Grahnin juttu On totuuden aika alkaa näin:

Pitkän linjan valtiomies, nykyinen ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) retosteli aikanaan lukaisseensa Fjodor Dostojevskin tuotannon kolmessa päivässä. Paitsi vauhdikas lukija, Väyrynen on myös tuottelias kynäilijä. Muiden toimiensa ohessa herra on ehtinyt kirjoittaa neljätoista teosta. Kaipa jonkun täytyisi myös lukea ne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *