Lisäpohdintoja autonomisen toimittajan taloudesta

Sormiharjoitukseksi tarkoitettu Montako maksavaa kansalaista itsenäinen toimittaja tarvitsisi? -postaus herätti monia kommentteja. En kirjoittanut vielä paljonkaan siitä, miten tilausmaksut kerättäisiin tai mitä toimittaja itse asiassa myisi. Palaan aiheisiin merkinnän loppupuolella (joskin varoitan, että aion sanoa moneen kertaan en tiedä), mutta ensin kommentteja.

Erkka:

Onhan noita juoksevia kuluja vaikka mitä, mutta suurin kynnys olisi varmaan markkinointi ja laskutusjärjestelmä. Toinen kysymys on, että mikä on se ongelma, joka järjestelyllä korjataan? Ts. millä tavalla näin luotu sisältö poikkeaa muista lähteistä? Yksityiskohtaisempaa? Selkeämpää? Lähempänä lukijaa? Vaikuttavampaa?

Markkinointi voidaan tässä harjoituksessa olettaa ratkaistuksi ongelmaksi (word of mouth). Laskutuskin on sen verran triviaali, ettei siitä nyt hermostuta (selvitettävissä rahalla tai varsin helposti omalla työllä).
Selvennykseksi: minä en missään tapauksessa olisi oikea tyyppi toimittamaan tätä nimenomaista versiota, sillä se vaatii kokemusta ja mainetta, jotta saadaan houkuteltua lukijoita. Meikäläisen ydinosaamiset on vähän toisaalla.

Jätin tarkoituksella auki sen, mitä maksua vastaan saisi, koska se on kokonaan oman blogauksen aihe. Mutta tolleen ranskalaiset viivat -tasolla sanoisin, että kilpailijoita on aika vähän (Hesari) ja käyttäjän lisäarvo hiton hyvä (topic pages, aikajanat, paikkadata jne).

Sampsa:

Itse joskus samanlaista logiikkaa muistaakseni Kurkijärven kanssa pohdiskelleena en kuittaisi markkinointia pelkästään womilla. Ja kyllä siihen saitinrakennukseenkin euroja menee. Mutta en kyllä itsekään keksinyt että miksei voisi toimia noin periaatteessa.

On ihan totta, että 1500 maksajan saaminen ei luultavasti onnistuisi pelkän puskaradion voimin, tai ainakaan se ei olisi helppoa eikä nopeaa. Siis sivustolla varmaan piipahtaisi paljonkin porukkaa hetkellisesti, mutta millä heidät saadaan maksajiksi? Tähän minulla on muutama ehdotus postauksen loppupäässä, mutta se on hankala kysymys, kenties toiseksi hankalin. Sisältö on sisänsä helpompi ongelma ratkaista, koska siinä on kuitenkin kyse vain toimittajan ammattitaidon soveltamisesta.

Kyllä, alustan rakentaminen maksaa jotain. Ihan täysin nollapääomalla ei siis pääsisi liikkeelle, mutta pidän sitäkin tavallaan helposti ratkaistavana ongelmana, koska eihän tarvita kuin kertalötkäys massia.

Petteri Numminen:

En taitaisi maksaa mitään. Setä Arkadia (Mtv3.fi) ja Osmo Soininvaara riittävät vaalien välillä ja kun tuohon lisää Hesarin perässähiihtäjän vaaliaikoina, ilmainen kattaus on — kattava. Aikamoinen bloggaaja pitäisi olla, että siitä maksaisi säännöllistä kuukausimaksua. Hyvistä kertasuorituksista olisin kyllä valmis tippaamaan useampaakin kirjoittajaa.

ja Minna Ruckenstein:

Ehdottomasti kehittelemisen arvoinen idea, toimisi myös taloustoimittajan ja ehkä myös tiedetoimittajan työmaana. Ehkä heidät voisi saattaa yhteen? Yhden miehen puljut ovat aina kovin epävakaita. Miksi pitää olla täysin mainokseton? Ja mikä on pauttiarallaa?

Kuten sanoin, otin politiikan toimittamisen esille siksi, että siinä toteutuu ainakin kaksi mielestäni tarpeellista ehtoa: 1) tarjontaa ei ole ylettömästi ja 2) sitä pidetään niin tärkeänä aihepiirinä, että siitä voitaisiin maksaa. Eli totta kai talous- ja tiedetoimittajat voisivat tehdä saman. Miksei vaikka klassisen musiikin toimittaja? Jos siellä siis on puutetta hyvistä tekijöistä ja jutuilla on lukijalle arvoa.

Mainoksettomuus ei ole oikeastaan olennainen tämän konseptin kannalta. Alkujaan halusin vain poistaa sen laskelmista, koska 1) mainosmyynti ei ole helppoa eli siihen menee aikaa/rahaa, jonka voisi käyttää johonkin muuhun ja 2) mainostajat vaativat yleensä isoja yleisöjä, eli pienen kävijämäärän sivusto on siinä suhteessa lähes arvoton. Mikään ei estä lisäämästä saitille mainoksia, mutta minua viehättää ajatus tilausmaksuilla elämisestä.

Samoin ajatus yhdestä toimittajasta tuli oikeastaan vain laskelmien yksinkertaisena pitämisestä. Loppupuolellahan päädyin jo 6000 euron kuukausittaisen liikevaihdon jakamiseen kahdelle tyypille, koska sillä tavalla saataisiin aikaan parempaa jälkeä.

Rakentaisin palvelun tulojen mukaan, eli jos saadaan lisää maksajia, niin voidaan palkata lisää duunareita. Ei niin, että tehdään persnettoa tai nollapalkkatyötä alusta asti.

Kari Haakana:

Jokin Spot.us:n kaltainen homma olisi tietysti kätevä lisä.

Kyllä.

Hanna K:

Tosin mikä erottaisi tämän maksullisesta hyvälaatuisesta blogista?

Riippuu tietenkin blogin määritelmästä. Ei välttämättä mikään.

Pekka Pekkala:

Jenkeissa hyperlokaalien ja niche-palveluiden tuloista puolet nayttaisi tulevan mainoksista ja vain muutama prosentti tilaajamaksuista tai lahjoituksista. Kyseessa juuri tallaiset yhden hengen viritelmat. Lisaa tietoa tulovirtojen koostumuksesta mun huhtikuussa julkaistavasta raportista.

Tämän voi tulkita ainakin kahdella tavalla: joko Ameriikassa on kokeiltu tilausmaksuja ja todettu ne toimimattomiksi, tai sitten Yhdysvaltojen mediamarkkinat toimivat eri tavalla kuin Suomessa. En osaa vastata kysymykseen.

Tero:

Ongelma olisi nähdäkseni se, että yksi tai kaksi ihmistä näkee liian vähän, kuulee liian vähän ja ehtii liian vähän. Vaikka miten olisi fiksu tyyppi, hyvä journalismi vaatii kuitenkin jossain määrin sitä, että on riittävän usein läsnä siellä, missä seurattavat poliitikot ja muutkin ovat. Yksi tai kaksi ihmistä ei voisi tehdä kummoistakaan seurantaa, kun yhden pitäisi päivystää web-julkaisun kanssa.

Ei tähän malliin sisälly jatkuva päivittäminen, koska en keksi, mitä hyötyä siitä olisi lukijalle. Mieluummin harvoin, vähän ja pitkälle jalostettua. Itse ainakin lukisin mieluummin vaikka kerran päivässä postauksen ja kerran viikossa koosteen kuin kerran tunnissa jotain silsaa. Ammattitaidosta tässä maksettaisiin, ei määrästä.

Riitta Suominen:

1500 jatkuvasti maksavaa on paljon, vrt. kirjat.

Niin on, mutta toisaalta kännyköiden sovelluskaupoista voisi arvella, että ihmiset ovat valmiita kokeilemaan pienehköjä maksuja, jos ne saa hoidettua kätevästi. Kirja maksaa 10–20 euroa ja vaikka se on kiva esine, on sen hyöty tai arvo myös useimmiten jotain ihan muuta kuin hyvä käsitys paikallispolitiikasta. Ainakin minusta.

Karri Anttila:

1500 mahdollista, mutta millä aikavälillä saa houkuteltua sisään? Alku on aina kivinen. Aloittaisi muun ohella ensin?

Josta pääsemme alussa mainostamaani uusiin ideoihin. Kirjoitan lähinnä hinnoittelusta, sillä tavallaan pidän sisältöä ratkaistuna ongelmana: hyvää, relevanttia ja tärkeää tavaraa, jonka saa eri vekottimiin (sähköpostilla, kännykkään, selaimeen, perssuristimeen™ jne.) ja jolle kertyy ajan myötä lisää käyttötapoja (näytä kaikki jutut aihepiiristä koulutus, alueelta Kallio, vuosilta 2012–2014). Ajatusleikin kannalta sisältö on myös sinänsä irrelevantti asia, koska politiikan sijaan tuubista voisi tulla vaikka talousuutisia, maailman parasta valokuvaa tai mitä ikinä.

Ensinnäkin varastaisin Kickstarterista ajatuksen siitä, että maksajia laskutettaisiin vasta kun ennaltamäärätty potti on koossa. Sillä voitaisiin varmistaa, että lukijoita on tarpeeksi koko homman käynnistämiseen.

Toisekseen leikin tänään ajatuksella porrastetusta hinnoittelusta. Jos asiakkaita on 1000, jokainen maksaa 5 euroa. Jos asiakkaita on 1500, hinnaksi tulee 3,99 euroa ja niin edelleen. Tilaajamäärät ja hinnat laskettaisiin uusiksi joka kuukausi. Rakennetaan siis – hä hä hää! – pyramidimalli, jossa kaikki hyötyvät uusien asiakkaiden hankkimisesta. Spotifyltä, Vimeolta ja monelta muulta nyysitään ajatus siitä, että maksun voi tilittää joko kerran kuussa tai sitten hitusen edullisempana vuosikönttinä. Lisäetuna: jos kaveri liittyy referer-linkkisi kautta, saatte molemmat ensi kuun ilmaiseksi tms. (Entä jos asiakkaiden määrä laskee ja hinta kääntyy nousuun? En tiedä. Ehdotuksia?)

Kolmanneksi kuvittelen, että maksamalla suoraan yksittäiselle ihmiselle (tai parille–kolmelle ihmiselle), lukijan ja toimittajan välille syntyy aivan erilainen side kuin maksamalla kasvottomalle instituutiolle (Yle, Hesari, mikä ikinä). Jos hyvin kävisi, voisi lukija jopa ajatella, että journalisti on hänen puolellaan, joten siitä kannattaa jotain maksaakin. Mene ja tiedä, voin olla ihan hyvin väärässäkin.

Joten haluan siis rakentaa maksumuurin, mikä taas toisaalta estää uusien lukijoiden saamisen. Miten tämä kierretään? En tiedä, mutta muutama ehdotus löytyy. Yksi vaihtoehto on tietenkin eräänlainen freemium, eli jonkinlainen perustoiminnallisuus (yksittäisten juttujen lukeminen?) voisi olla ilmaista, mutta erilaisten hälytysten ja muun vimpaimen käyttö maksaisi. Kenties ei-maksajat näkisivät jutuista vain otsikon ja ensimmäisen kappaleen vähän New Yorkerin ja Hesarin dägälehden tapaan. Pelisääntöjen pitäisi olla selvät: tämä on pieni lafka, joka pyörii ainoastaan tilaustuloilla (mikä myös osaltaan puoltaisi sitä, ettei mainoksia ole).

On kai vanhanaikaista ja optimistista ajatella, että ihmiset haluaisivat maksaa hyvästä tuotteesta, etenkin jos se on aineeton hyödyke. Eräänlaisena käsityönä minä silti sitä myisin. Joka tapauksessa on selvää, että näkyvyyden ja maksullisuuden välinen ristiriita on ongelmista suurimpia. Jos se ois helppoo…

10 thoughts on “Lisäpohdintoja autonomisen toimittajan taloudesta

  1. Tosielämässä sisältöä pitää miettiä enemmän kuin sitä, millainen maksumuuri rakennetaan. Se ei riitä vielä tilausperusteeksi, että ideoimassasi palvelussa on omat sivut eri aihealueille.

    Kohderyhmäsi tilaa jo sanomalehteä. He eivät elä tyhjiössä, jossa he koko ajan odottavat, että saisivat loistavia politiikan uutisia. He saavat niitä jo ja maksavat niistä jo.

    Politiikan uutiset ovat nykyisin yleisuutisia. Tarjontaa sillä saralla on todellakin aika paljon. Jollain erikoisalueella tämä toimisi paremmin, esimerkiksi lumilautailussa. Silloinkin myyjän pitäisi konseptia kehittäessä keskittyä sisältöön eikä miettimään kivoja teknisiä jippoja.

  2. Edelleen: politiikan uutisoinnin voi korvata ihan millä tahansa muulla, jos tuntuu, että se ei ole toimiva aihe. Se ei ollut tässä edelleenkään olennaista.

    Mutta jos nyt puhutaan politiikan journalismista Helsingin seudulla, niin toki valtaosa lukijoista tilaisi sanomalehteä. Ei tämä palvelu pyri korvaamaan mitään muuta, koska sanomalehti on laaja-alainen ja tämä kapea-alainen. Se siis täydentää ja syventää.

    En edelleenkään puhu uutisista (mistä se edes pompsahti keskusteluun?), vaan hitaammasta journalimista. Onko siitäkin mielestäsi ylitarjontaa?

    Tietenkään kukaan ei maksa teknisistä jipoista. Kirjoitin, että tämän ajatusharjoituksen kannalta sisältöä voidaan pitää ratkaistuna ongelmana, koska sen puolen toimittajat osaavat jo. Ei kuka tahansa toimittaja, mutta sopivia tyyppejä on kuitenkin olemassa. Sen sijaan kukaan ei ole vielä polkaissut pystyyn tällaisella rahoitusmallilla toimivaa julkaisua, ja siksi halusin mietiskellä sen toiminnan ehtoja.

  3. Semmonen millä voisi houkutella ihmisiä maksamaan olisi oikeasti hyvällä logiikalla toimiva arkisto.

    Ei mitään semmoista nykylehtien, maksa euro ja saat lukea juttua hetken kunnes joudut taas maksamaan samasta jutusta, vaan lukuoikeus ikuisesti rahaa vastaan, lisämaksulla voisi kutsua kaveritkin lukemaan. Kunnon leikekirja siis.

    Asiasanoitettu (henkilöt, puolueet, paikat, alueet… jne). Hyvä haku. Valmiita esimerkkejä. Määrämuotoinen data esim. äänestystiedolle.

    Se olisi työkalu sille joka haluaa tutkia esim. jonkun puolueen tai henkilön toimintaa, ehkä päätösten eri vaiheita. Työkalusta voisi kuvitella maksavansa.

  4. TuomoB: ”Politiikan uutiset ovat nykyisin yleisuutisia. Tarjontaa sillä saralla on todellakin aika paljon”

    (Tiedän, ei saisi jumittaa tähän politiikka-aiheeseen, mutta silti). Olen eri mieltä. Tarjontaa olisi politiikkaa ja poliittista päätöksentekoa aidosti avaavalle ja pitkäjänteisesti prosesseja seuraavalle journalismille. Aivan erityisesti täle olisi rakoa kunnallispuolella, mutta valtakunnantasolla myös. Tällaista ei nähdäkseni tarjoa yksikään sanomalehti tai journalistinen verkkopalvelu.

  5. Minä kai luen myös ihan vääriä lehtiä, kun en koe lukevani erityisen syvällisiä juttuja suomalaisesta politiikasta/ihanmistätahansamuustakaan, en ainakaan mitenkään lyhyellä intervallilla. Uutisia saan kyllä ihan pirusti, journalismia hintsummin.

    Toki jo tosiaan luen ihan vääriä lehtiä, otan mielelläni vastaan suosituksia paremmista.

    Sanomani piti; liittyykö tällaiseen crowdfundingiin sitten ongelma sen perinteisen journalistin ohjeen kannalta, ettei journalistista päätöksentekoa pidä luovuttaa toimituksen ulkopuolelle? Koska eikö tässä nyt juuri niin käy? ”Haluuttekste jutun tästä? Ai ette. No entäs tästä? No tota…”

  6. Hyvä että jaksat jatkaa pohdiskelua. Tässä hieman opponointia.

    ”Joko Ameriikassa on kokeiltu tilausmaksuja ja todettu ne toimimattomiksi, tai sitten Yhdysvaltojen mediamarkkinat toimivat eri tavalla kuin Suomessa.”

    Perusero on se että täällä kokeillaan kovasti ja täällä on myös saitteja, jotka elättävät tekijänsä. Mutta ei tilausmaksuilla.

    Mietitäänpä hinnoittelua hetki kuluttjan kannalta (asia, joka on toimittajille yleensä mahdotonta): jos jokainen yhden hengen saitti alkaisi periä 5 euroa kuussa ja sen lisäksi hinnoittelu olisi joustavaa, markkina muuttuisi aika mielenkiitoiseksi. Sanotaan, että seuraat vaikka 20 saittia säännöllisesti, jolloin kuukausimaksusi oli 100 euroa kuussa. Sen lisäksi lueskelet muutamaa kymmentä satunnaisesti, jotka myös perisivät vitosia tai muuttuvia summia. Lopputuloksena rahaa kuluisi paljon enemmän kuin nykyisiin lehtiin, ei vähemmän. Plus et oikein tietäisi, mitä tässä kuussa lukupaketti maksaa.

    Eli jotenkin kummallisesti kuluttaja päätyisi maksamaan mediapaketista enemmän kuin ennen, vaikka yksittäisten nyrkkipajablogien pitäisi tehdä hommat 80% halvemmalla (perussanomalehdessä toimituksen kulut ovat vain 20% koko budjetista).

  7. @Pekka: ”[…] jos jokainen yhden hengen saitti alkaisi periä 5 euroa kuussa […]”

    Riskinä ei liene, että tarjonta ja kysyntä räjähtävät käsiin niin, että edes halukkaat kuluttajat maksaisivat armadalle sooloilevia toimittajia.

    Riskinä pikemminkin lienee, Ollin mallin lipsumisen käytännössä vallitsevan mallin suuntaan?

  8. Minua viehättää suuresti toi YLE Betan aselaki-paketti http://beta.yle.fi/aselaki/

    Toi on tietty jotain, mitä toimitusten pitäisi tehdä jo nykyisellään, mutta vastaavanlainen kumuloituvuus ja ”lähteet näkyvillä” -ote on ilmeisesti Ollillakin mielessä?

    Tuhannen taalan kysymys vain on, että mihin asti yhden tekijän rahkeet riittävät.

    * * *

    Sitten tuli vielä mieleen, että onko missään laitettu audiota maksuseinän taakse? Annotoidut talouden ja politiikan isokenkäisten eksklusiiviset haastattelut voisivat olla kuluttajalle ihan rahanarvoista kamaa.

    * * *

    Verkkosaitti pyörii nyt pohdinnoissa formaattina aika pinnalla.

    Entäs jos homma olisi nykymuodin mukaisesti applikaatio tableteille (ja älypuhelimille)? Tällä hetkellä konsepti on käytännössä ikävän Apple-sidonnainen, mutta vuoden parin sisään varmaan alkaa olla muitakin kuluttajatason vaihtoehtoja.

    Applikaatiomaisempi julkaisu voisi toimia siinä mielessä, että sillä saralla maksamisen kulttuuri on verkkoa vahvempi.

    Eri juttu tietenkin, että riittääkö laitekannan rajoittama asiakaspohja – toisaalta voisi kuvitella, että suosiollisten asiakkaiden määrä voi suhteellisesti olla siinä porukassa jopa suurempi.

  9. Äh, aselakipaketti oli ehkä siinä mielessä huono esimerkki, että se ei tee kovin syvällistä yhteenvetoa, mutta tajusitte kai pointin.

  10. No, enpä ole suurempaa kukkua vielä tänä vuonna lukenut kuin että tilausmallilla ei kukaan elättäisi itseään. Ja vielä USA:ssa. Ei se tietenkään aukotonta ole, eikä onnistu joka tapauksessa, mutta ei se mitenkään tavatontakaan ole. Ehkei sitten vaan vielä niinkään toimittajien keskuudessa.

    Perusajatushan on juuri oikeansuuntainen; informaation arvo kasvaa syvyyssuunnassa. Nimenomaan kunnolliset analyysit, aito tutkiva journalismi yms. on sanomalehtien varsinaisia etuja perusbloggaajiin nähden. Informaation eri tasoja ei ole vielä oivallettu valtamediassa, ja se on hyvä asia itsenäisille sisällön tuottajille.

    Miten kierretään se, että maksumuuri pystyssä on vaikea saada uusia tilaajia? Suurin piirtein näin – informaation kolme tasoa:

    1. ilmainen sisältö eli näytteet
    2. rekisteröityminen/tilaaminen
    3. maksullinen, mieluusti tilausmuotoinen

    Ja tähän päälle vielä premium-puoli, mikä vahvistaa mallin kannattavuuden. Siitä toiste lisää.

    Kaikilla näillä tasoilla tieto on erilaista, ja vain osasta ollaan valmiita maksamaan. Kun nämä opitaan erottamaan, kaikki ovat tyytyväisiä ja sisältöbisnes kokonaisuudessaan muuttaa muotoaan.

Vastaa käyttäjälle pni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.