Author Archives: Olli Sulopuisto

Jäävään itseni journalistina seuraavista jutuista

Listan 1. ja 2. sija

Kävi niin, että aloin podcast-tuottajaksi. Ylellä pyörivä atk-aiheinen Vikasietotila on varmaan jo kaikille tuttu ja jos ei ole, mikä teitä vaivaa? – nyt hopi tilaamaan ja kuuntelemaan.

Mutta Yle ei ole ainoa alan asiakkaani, sillä tuotan myös Liberan Yleinen tasapaino -podcastia. Tästä seuraa jääviysongelma, jonka ratkaisen olemalla kirjoittamatta juttuja Liberasta. (En ole tähän mennessäkään kirjoittanut yhtään sellaisia juttua, mikä on osasyy sille, etten pidä tätä nimenomaista asiakkuutta kovin hankalana.)

Freelancereiden asiakkaiden synnyttämästä jääviydestä oli hyvää pohdintaa Currentissa, joka on amerikkalaisen public radion asioita käsittelevä julkaisu. Siellä on aika paljon puhetta podcasteista nykyään, mutta tämä nimenomainen juttu ei tietenkään rajoitu vain niihin:

For example, it’s generally agreed that staffers and freelancers alike shouldn’t cover a spouse’s company or political campaign. But what if a freelancer once contributed to an airline’s in-flight magazine and is then asked to cover the airline industry?

Listaan jatkossa sidonnaisuuteni erillisellä sivulla, jotta lukijat voivat arvoida journalististen motiivieni puhtautta.

Tilannetta voinee jossain määrin verrata taloustoimittajien pörssieettiseen suositukseen, tai sitten ei. Nämä ovat uusia asioita sekä minulle että enempi vähempi koko alalle.

Aloin miettiä asiaa viime vuonna, kun kirjoitin Allerille juttuja Some Awards -tapahtumaa ja -seminaarisarjaa varten.

Ajattelin sitä lähinnä asiakaslehteen kirjoittamisena, eikä asiakaslehtityötä ole yleensä pidetty journalistisesti kovin raskauttavana. Mutta toisaalta noiden funktio oli markkinoida suoraan Allerin tapahtumaa – ei kuitenkaan suoramarkkinoida; pitäisi ehkä keksiä parempi termi –, kun taas vaikkapa Pirkassa julkaistut kepeät lifestyle-pätkät ovat epäsuorempaa mainontaa.

Joten päädyin tällaiseen ratkaisuun. Oletan ainakin toistaiseksi voivani erottaa journalistisen työn ja muun mediaduunin toisistaan niin, että niitä on mahdollista on tehdä samaan aikaan. Voi olla, että joudun korjaamaan tätä näkemystä. En väitä olevani aina kaikessa ja ikuisesti oikeassa. (Marttyyripisteet!)

PS: Jos yhtäkkiä tajusit tarvitsevasi podcastin, lähetä sähköpostia olli@nonfiktio.fi ja kerron miten voin auttaa.

Sain apurahaloita tietokirjani tekemiseen

Kävi sitten niin, että Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto myönsi minulle 12 000 euron työskentelyapurahan tietokirjani tekemistä varten.

Kun siihen lisätään viime viikolla tullut 5 000 euron kirjastoapuraha, kustantajan kilpailusta voittamani 5 000 euron palkinto ja kustannussopimuksen muutama tonni, lienee tilanne se, etten enää voi luikerrella eroon kirjasta.

Tätä ennen sain neljästä paikasta kieltävän apurahapäätöksen, joten saldo on nyt 4–2. Puhun rahasta, koska se kiinnostaa kaikkia ja turha kursailu on ärsyttävää. Olen hakenut muitakin apurahoja, koska käytännössä tällaiseen projektiin saa uppoamaan lähes niin paljon aikaa kuin haluaa.

Alussa mainitut apurahat ovat kuudelle ja kolmelle kuukaudelle. Lisäksi olisi jonkun verran matkakuluja ja taustatoimittajan duunia, mutta katsotaan nyt, miten noiden muiden apurahahakujen kanssa käy. Luultavasti huonosti.

En ole ihan tarkkaan vielä päättänyt, miten kalenterini organisoin, mutta käytännössä iso osa loppuvuodesta ja ensi vuoden alkupuoli on nyt varattu kirjan tekemiselle. Se tarkoittaa, että muille hommille pitää sanoa toistaiseksi ei.

Olen melko varma, etten tule blogaamaan kirjan etenemisestä säännöllisesti. Sori! Mutta minulta saa kyllä kysyä asiasta, koska jauhan siitä mieluusti esim. lounaalla.

Kirjoitin Long Play -artikkelin

Jokainen juttu on uusi projekti siinä mielessä, ettei lopputuloksesta voi olla aloittaessa varma. Voi käydä vaikka niin, että on kirjoittamassa pitkälti yhden ihmisen — tuomitun tietokonerikollisen – ympärillä pyörivää feature-artikkelia, mutta kyseinen ihminen ei vastaa yhteydenottopyyntöihin.

Ei sähköposteihin, ei tekstiviesteihin, ei pikaviesteihin, ei puheluihin.

Aloin jo kehitellä tapoja, joilla kirjoitan jutun pelkästään haastattelemalla muita ja turvautumalla kirjallisiin lähteisiin, koska onhan sekin mahdollista.

Eräänä keskiviikkona jutun tilaaja kyseli etenemisestä ja minä jouduin vastaamaan, että ei se oikein etene.

Tuntia myöhemmin tilanne muuttui:

contact

Ja mitäkö siitä seurasi? Long Play -artikkeli Hakkerin etiikka, jonka voi nyt ostaa ja lukea.

Näin saat postituslistalle uusia tilaajia

Lena Dunhamin Lenny Letter -postituslistan viestit lähetetään tilaajille tiistaina. Instagramissa, Twitterissä ja ties missä muissa kanavissa tarjoillaan maanantaina maistiaisia tulevista jutuista ja kerrotaan, että vielä ehdit tilata. Keskiviikkona jutut julkaistaan webissä, heitetään niistä uudestaan linkit sosiaalisen median puolelle ja samalla vinkataan, miten pääset ensi viikolla lukemaan jutut jo ennen keskiviikkoa – nimittäin tilaamalla.

(Tämänkin opin Nieman Labin blogista, jota kannattaa lukea.)

Tällä tavalla toimittajat siistivät sitaatteja

Kielikello, tuo mainio kielilehtemme, julkaisi taannon jutun siitä, mitä sitaateille tapahtuu lehtijutuissa. Suomalaisissa medioissa lainauksia käytetään melko vapaamielisesti (ja niitä on useimmissa jutuissa ihan liikaa), joten olen eri mieltä kainalojutussa annettujen ohjeiden kanssa:

Vaikka haasteltava olisikin käyttänyt maasto-sanaa, toimittajan kannattaa ehkä muuttaa se. Menevätkö lukijan mietteet muuten liikaa konkreettiseen maastoon, vaikka ilmeisesti tarkoitetaan toreja ja kauppakeskuksia? Tilalle voisi kirjoittaa vaikkapa ”käymme rokottamassa ihmisiä siellä, missä he liikkuvat”. Sisältö ei muutu, mutta muutos auttaa lukijaa, koska ajatukset eivät joudu harhateille.

Tuollaisessa tapauksessa on parempi noudattaa ohjetta, joka annetaan jutussa hieman myöhemmin:

Jos tuntuu, että sitaatti muuttuu liiaksi alkuperäisestä, kannattaa käyttää epäsuoraa referointia – siis selittää asia juoksevassa tekstissä tiivistäen.

Tilannetta voi verrata vaikka siihen, mitä Reutersin Handbook of Journalism sanoo kohdassa quotations:

Quotes are sacred. Do not alter anything put in quotation marks.

Toisaalta BBC:n ohjeessa todetaan seuraavaa:

Ensure the quotation is comprehensible and makes sense. Do not expose a speaker to ridicule by bringing his/her grammatical/linguistic incompetence to a wider audience. Again, a combination of indirect speech and omission should solve the problem.

Minun syntini on, että käytän puhekielisiä sitaatteja. En ole varma, aionko parantaa tapani, mutta ainakin yritän käyttää jutuissa koko ajan vähemmän ja vähemmän sitaatteja.

Siteeraisin tässä myös AP:ta ja Chicago Manual of Styleä, mutta kun ovat molemmat maksumuurin takana.

Al Jazeera American huumorintaju loppui

Al Jazeera America, joka lopettaa toimintansa parin kuukauden päästä, julkaisi sivuillaan parodia-Jeff Jarvisin (@profjeffjarvis) listauksen tämän vuoden kuudesta innovatiivisimmasta mediastartupista.

Paitsi että kun seuraat tuota linkkiä nyt, päädyt melkein tyhjälle sivulle, jossa on aneeminen anteeksipyyntö:

Editor’s note: Al Jazeera America has removed the satirical piece originally posted on this link, which included commentary on our company that we believe was not appropriate given its imminent closure. Our goal in the closing stages of AJAM online and on TV is to honor the exceptional journalism and journalists that distinguished our brand, to maintain the respect that we have always shown to those we have covered since our launch, and to uphold our promise to deliver the highest quality journalism to our readers until the very last. We believe the satirical piece originally at this link failed to live up to these goals. We offer our apologies to our readers and to our staff.

Alkuperäinen juttu löytyy onneksi Internet Archivesta ja se kannattaa ehdottomasti lukea. Sitaatteja:

  • I’m excited to see the New New The New Republic, and hope they re-embrace Walter Lippmann’s original mission of nextifying the bewildered herd using hot takes.
  • Another VC-backed startup, Bay Area-based Pando Daily (affectionately referred to simply as “Pando,” meaning, in Sanskrit, “We are the world, and we are the children”)
  • By jumping directly to a post-text paradigm, [Fusion] handily bypasses tired legacy approaches such as pageviews, engagement and visitor numbers. Instead, it measures its audience using the new microgodin system: a combination of Klout plus a “secret sauce” algorithm known only inside the company.
  • Time will tell whether this gambit succeeds, but I certainly applaud the Qataris for ignoring the naysayers and running straight through the wall. [Al Jazeera America is] Definitely the top one to watch in 2016.

Ai että.

Mikä Malcolm Gladwellin ketsuppijutussa viehättää?

Tim Carmody kehuu Malcolm Gladwelliä:

Malcolm Gladwell is a master of misdirection and the slow play. He bluffs, demurs, head fakes and suddenly raises the stakes. His stories have threads that weave in and out, and he can fool you as to which thread is the “A” and which is the “B” story. He can fool you about his thesis, and even more astonishingly, he can fool you about whether or not he actually has one – in either direction.