Teen parhaillaan joukkorahoitettua artikkelia rokotuksiin epäileväisesti suhtautuvista ihmisistä. Juttu valmistuu kesäkuun alussa ja materiaalia on jo melkoisesti, mutta on aina mahdollista, että jotain erityisen hyödyllistä on jäänyt huomaamatta.
Jos sinulla on kysymyksiä aiheesta, kiinnostavaa taustamateriaalia tai vaikkapa ehdotuksia haastateltaviksi, nyt on sopiva hetki kertoa niistä. Kommentteja voi jättää esimerkiksi tämän blogimerkinnän perään tai meilata osoitteeseen olli@nonfiktio.fi.
Rapport-palvelun kautta joukkorahoitettu artikkelini Apotti-hankkeesta eli pääkaupunkiseudun terveydenhuollon it-järjestelmän uudistuksesta on nyt luettavissa.
Kyseessä oli minulle aivan uudenlainen keikka, joten seuraavien päivien aikana kerron muutamassa blogimerkinnässä, mitä opin joukkorahoitetun journalismin tekemisestä.
Kolmas opetus: aihe vs kirjoittaja
Tämä liittyy enemmän Rapportin nykymalliin kuin varsinaisesti kaikkeen joukkorahoitettuun journalismiin.
Järkeilin Apotti-jutun hakemusta tehdessäni, että loppujen lopuksi jutun kirjoittajalla ei ole kovin paljon väliä. En siis usko, että monikaan maksoi artikkelista juuri siksi, että minä olin tekemässä sitä, vaan pikemminkin siksi, että aihe kiinnosti heitä.
Kyseessä on perstuntuma, joka perustuu kahteen irtofaktaan. Yksi: ihmiset eivät osaa nimetä kuin aivan muutaman toimittajan (väitteelle saattaa löytyä tukea Saska Saarikosken paperista tai sitten ei). Kaksi: suomalaisia (fiktio)elokuvia mennään katsomaan ensisijaisesti niiden aiheen perusteella.
Muutama kaveri varmaan vilkaisee Apotti-juttua siksi, että se on minun kirjoittamani, mutta muille sillä ei ole mitään väliä. Siksi Rapportin toimittajia korostavaa mallia (”tue tätä journalistia!”) toimivampi saattaisi olla sellainen, jossa tukijat pääsevät selailemaan aiheita ja juttuehdotuksia.
Toisaalta: ulkomailta tiedämme, että Patreonin tapaiset järjestelmät, joissa tuetaan nimenomaan yhden tekijän duuneja, voivat toimia. Useimmat joukkorahoitusvempeleet perustuvat projekteihin eli ne alkavat ja loppuvat, mutta Patreon yrittää taata jonkinlaisen toimeentulon määräämättömäksi ajaksi. Mutta se on selvästi vaikeampaa.
Tosin jos tahdot maksaa minulle kuukausittain siitä, että Harjoitan Journalismia™, se voidaan varmaan järjestää. Lähetä sähköpostia.
Rapport-palvelun kautta joukkorahoitettu artikkelini Apotti-hankkeesta eli pääkaupunkiseudun terveydenhuollon it-järjestelmän uudistuksesta on nyt luettavissa.
Kyseessä oli minulle aivan uudenlainen keikka, joten seuraavien päivien aikana kerron muutamassa blogimerkinnässä, mitä opin joukkorahoitetun journalismin tekemisestä.
Toinen opetus: keitä lukijat ovat?
Jo ensimmäisessä osassa totesin, että vapaus ei ole minulle pelkästään hyväksi. Rapportissa journalistit eivät saa tietää tilaajien henkilöllisyyttä ennen kuin juttu on valmiina. Ideana on käsittääkseni helpottaa journalistisen itsemääräämisoikeuden säilyttämistä, sillä tuntemattomia lukijoita ei voi mielistellä. (Tällä kertaa jätetään pois laskuista se, että moni maksaja huuteli internetissä tilanneensa juttuni.)
Asialla on kääntöpuoli. Yleensä julkaisuilla on mallilukijat, joista voi päätellä esimerkiksi sen, millaisella abstraktiotasolla jutun pitäisi liikkua. Puhutaanko nippeleistä vai ollaanko mahdollisimman yleistajuisia? Arvelin, että Apotti-jutusta maksavien joukossa oli huolestuneita kansalaisia, mutta myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat seuranneet aihetta jo pitkään. Kaiken lisäksi arvelin, että jälkimmäinen ryhmä oli luultavasti maksanut jutusta enemmän, eli tyydyttääkseen heidät artikkelin pitäisi olla poikkeuksellisen syväluotaava ja paljastaa kaikki mahdollinen.
Kun kirjoittaa Hesariin, voi aina katsoa lehden arkistoista, mitä samasta aiheesta on kirjoitettu aiemmin. Kaikki lukijat eivät tietenkään muista kaikkea, mutta ainakin siitä saa osvittaa. Millaisia oletuksia voi tehdä joukkorahoitetun yksittäisjutun lukijoista ja heidän tietotasostaan?
Pohdin asiaa pitkään ja päädyin lopulta pelaamaan varman päälle. Yritin kirjoittaa jutun niin, että sen ymmärtäisi suunnilleen kuka tahansa, mutta tungin mukaan niin paljon asiaa, että siinä olisi asiaan perehtyneillekin jotain uutta.
Järkeilin asian niin, että vaikka jutusta maksaneet ihmiset luultavasti kestäisivät vielä jykevämmän paketin, onnellisin lopputulos minun ja jutun kannalta olisi se, että sitä luettaisiin mahdollisimman laajalti ja pitkään. Sen onnistumisesta on vielä mahdoton sanoa yhtikäs mitään.
Rapport-palvelun kautta joukkorahoitettu artikkelini Apotti-hankkeesta eli pääkaupunkiseudun terveydenhuollon it-järjestelmän uudistuksesta on nyt luettavissa.
Kyseessä oli minulle aivan uudenlainen keikka, joten seuraavien päivien aikana kerron muutamassa blogimerkinnässä, mitä opin joukkorahoitetun journalismin tekemisestä.
Ensimmäinen opetus: tarvitsen pomon
Normaalisti kirjoitan julkaisuihin, joilla on kymmeniä- ellei satojatuhansia lukijoita. Se on omituinen ajatus, jota ei oikein pysty käsittämään, joten käytännössä keskityn siihen, mitä jutun ostava toimittaja haluaa.
Hän toimii lukijoiden eli asiakkaiden eli maksajien (unohdetaan nyt mainokset tästä hetkiseksi) edustajana. Ostavan toimittajan tai editorin tehtävänä on huolehtia, etten minä harhaudu runoilemaan mitä sattuu vaan teen jutun, joka vastaa suunnilleen alkuperäiseen tehtävänantoon ja sopii kyseisen julkaisun linjaan.
Joukkorahoitetulta jutulta sellainen pääjehu puuttuu. Prosessin mittaan kyselin ulkopuolisilta kommentteja ja mielipiteitä — myös kokeneelta editorilta — mutta loppujen lopuksi tein kuitenkin oman mieleni mukaan, mikä selittää monia asioita, kuten jutun myöhästymisen ja möhkälemäisyyden.
Aina välillä joku jutun ennakkotilaajistakin kyseli netissä edistymiseni perään, mutta syystä tai toisesta niillä ei ollut samanlaista vaikutusta kuin editorin ystävällisellä ”mitä tämä tarkoittaa?” -ukaasilla.
Yksi joukkorahoitetun journalismin ideoista on, että sillä voidaan paikata perinteisten mediatalojen sokeita pisteitä; juttuja, joita kukaan ei ostaisi juuri omaan lehteensä, vaikka niille periaatteessa saattaisi olla kysyntää. Se on hyvä periaate ja varmasti toimi myös minun Apotti-juttuni kohdalla.
Minulle täydellinen vapaus ei näemmä sovi. Olen jo käynyt kehityskeskusteluja Rapportin väen kanssa, koska he ovat kehittämässä palvelun seuraavaa versiota. Pitäisikö siinä vaikkapa olla mahdollisuus palkata editori suoraan Rapportin kautta? Millaista valtaa editorilla olisi?
Yhtenä ehdotuksena oli, että kyseinen henkilö olisi tuottaja, jonka tehtävänä on
Vaan miten tuollainen palvelu pitäisi hinnoitella? Provisio, vakiomaksu, erilaiset portaat? Jäisikö se kokonaan toimittajan palkkiosta irrotettavaksi? Voisiko joku lukijoista haluta maksaa ylimääräistä siitä, että tietää jutun saavan asiantuntevan huoltajan (ts. parantaa sen onnistumismahdollisuuksia)?
Avoimia kysymyksiä, kovin vähän vastauksia.
Kun viimeksi kirjoitin joukkorahoitetusta Apotti-jutustani, kerroin sen olevan kesken. Nyt juttu on valmis, kaikki 26 312 merkkiä.
Mikä siinä kesti?
Noh, tuota, viivyttely ja ahneus iskivät. Kun olin livennyt deadlinestä sillä perusteella, että halusin vielä kerätä lisää tietoja, oli minun helppo tehdä muita kirjoitushommia välissä ja lykätä Rapport-juttua aina vain eteenpäin.
Pian se oli niin paljon myöhässä, että minua hävetti tehdä jutulle yhtään mitään. Samaan aikaan tuntui siltä, että artikkelin pitäisi olla poikkeuksellisen briljantti, että sillä voisi mitenkään yrittää hyvittää venymistä.
Selittelyä, mutta niin siinä kävi. Olen pahoillani.
Opitko jotain joukkorahoitteisen journalismin tekemisestä?
Opin sen, että täydellinen vapaus voi olla lamaannuttava tunne. Normaalisti minulla olisi ollut edes jonkinlainen käsitys jutun lukijakunnasta, koska lehdet ovat profiloituneet nykyään varsin tarkkaan. Minulla olisi ollut editori, joka olisi pakottanut valitsemaan näkökulman ja iskemään perseen penkkiin ennen deadlinea. Toki sain nytkin apua monilta ihmisiltä, mutta heillä ei ollut varsinaisesti valtaa tekemisiini.
Millainen jutusta tuli?
Sanoinko jo että siitä tuli aika pitkä? Homma pääsi vähän käsistä ja päädyin kirjoittamaan ”faktoja koko rahalla” -tyyppisen koosteen Apotin taustoista, kritiikeistä ja nykytilanteesta. Toivottavasti jutun lukeminen auttaa ymmärtämään, mistä Apotissa on kyse — vaikka paljon asioita jäi toki artikkelin ulkopuolelle.
Missä sen voi lukea?
Ei vielä missään, koska Journalistin ohjeiden kohdan 18 mukaisesti haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on syytä suostua, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa.
Juttu julkaistaan Rapportin sivuilla heti kun tämä asia on kuitattu.
Koska muutama ihminen on kysynyt aiheesta, katsoin viisaaksi julkaista pienen välikatsauksen siitä, missä joukkorahoitettu juttuni Apotista on menossa.
Lyhyt versio: Se on kesken.
Pidempi versio: Saisin nykyisistä materiaaleista taatusti kokoon jutun, mutta haluaisin mieluusti käyttää vielä pari viikkoa lisähaastatteluiden tekemiseen. Tätä lähestymistapaa puoltaa se, että en ole vielä saanut Rapportin kautta kerättyjä rahoja, koska ne maksetaan toimittajalle vasta sitten kun juttu on julkaistu. Eli sinänsä ”ottaa rahat ja muuttaa Karibialle” -skenaario ei vaikuta kovin todennäköiseltä, etenkin kun olen käyttänyt tähän jo kohtalaisen siivun omaa aikaani, josta mieluusti laskutan korvauksen.
Jos nyt joku haluaa nähdä ironian ripauksen siinä, että artikkelini yhtenä pointtina oli hankkeiden viivästyminen, niin hänellä on siihen täysi oikeus. Sutkaukset kommenttiosioon, kiitos.
Todellisuus liikkuu blogiani nopeammin. Tämän piti olla kirjoitus, jossa pyydän ennakkotilaamaan Rapport-palvelusta Apotti-tietojärjestelmähankintaa käsittelevän juttuni, jotta saan 2000 euroa kasaan. Summa tuli täyteen viikossa, joten nyt pitää justeerata blogauksen sisältöä. Vaan onpa mainio ongelma se.
Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia (sori, oli pakko), etenkin idean antanutta kommentoijaa ja toiseksi muistuttaa siitä, että projektiin voi edelleen antaa lisää euroja. Rapport toimii niin, että ennakkorajan ylittävät rahat menevät ikään kuin varastoon odottamaan seuraavaa juttuprojektiani.
Vaihtoehtoja on kolme:
Mitä seuraavaksi? Olen jo aloittanut Apotti-homman pohtimisen, käynyt pläräämässä muutamia dokumentteja, puhunut aiheesta it-hankintojen kanssa työskennelleen asiantuntijan kanssa ja buukannut reissun Terveydenhuollon atk-päiville. Sieltä on jo löytynyt uusia nimiä jututettavaksi ja tulokulmia pohdittavaksi.
Lisäksi olen alustavasti sopinut työnjaosta editorin, asiakirjajulkisuuteen erikoistuneen kollegan ja faktantarkistajan kanssa. Koska juttu julkaistaan minun nimissäni, on myös päätoimittajavastuu ilmeisesti minulla. Sen takia editori ja faktantarkistaja ovat tarpeellisia: pitää olla tavanomaistakin huolellisempi.
Mihin 2000 euroa riittää? Sillä saa ostettua minulta viikon–kaksi työaikaa. Tosin meinasin olla tämän projektin kanssa samalla tavalla höveli kuin yleensäkin uusien asiakkaiden ensimmäisten juttujen kanssa, eli osa ajankäytöstä menee ikään kuin ilmaiseksi minun piikkiini, kun pitää opetella uudenlaisia toimintatapoja. (Jälkiviisaasti panisin ennakkotilaustavoitteen korkeammaksi ja käyttäisin ylimääräisen työajan suoraan tähän yhteen Apotti-juttuun. En tajunnut, että kiinnostusta olisi näin paljon.)
Aihe on niin laaja, että paljon jää taatusti selvittämättä ja toisaalta jutussa siteeraataan olemassaolevia tietoja. Apotista ja julkishallinnon it-hankinnoista on kirjoitettu viime vuosina kohtuullisen paljon. Tämä tarkoittaa myös, että jutun lopputulosta ei voi ennalta tietää. Minulla on omat oletukseni ja näkökulmat, joista lähden asioita tutkailemaan, mutta juttujen kirjoittaminen on aina jossain määrin höttöinen projekti.
Juttu valmistuu elokuun loppuun mennessä. Ensimmäisenä sen pääsevät lukemaan Rapportin kautta rahaa antaneet, mutta sen jälkeen se julkaistaan netissä varsin vapaalla CC-lisenssillä eli meinasin esimerkiksi tehdä yhden kopion tänne omille sivuilleni.
Kommentteja ja kehitysehdotuksia saa lähettää kaikkien kanavien kautta, vaikka sitten tämän merkinnän kommenteissa tai sähköpostilla, jos asia on luonteeltaan privaatti.
PS: Ennakkotilaukset kelpaavat yhä. Ne voi vaikka osoittaa suoraan Rapport-käyttäjätililleni.
PPS: Mielestäni muita kiinnostavia Rapport-aiheita ovat Spede-juttu ja ravintolisäsekoilut. Suosittelen niitä siksi, että tiedän kirjoittajien olevan ammattitaitoisia toimittajia.
Suomalainen journalismin joukkorahoituspalvelu Rapport aukeaa kohta. Yksinkertaistettuna kyse on siis siitä, että pyydän kiinnostuneita lukijoita – eli toivottavasti juuri sinua – maksamaan yhteensä X euroa tulevasta jutustani. Jos raja ei ylity, kukaan ei maksa mitään. Jos summa saadaan kokoon, juttu julkaistaan ensin Rapport-palvelussa ennakkotilaajille ja myöhemmin sitten kaikelle kansalle.
Jotta homma voisi edes teoriassa onnistua, pyydän vastauksia seuraavaan kysymykseen: millaisen jutun kirjoittamisesta maksaisit minulle rahaa ja kuinka paljon? Aiheet, rahasummat, toteutustavat (yksi juttu vai mieluummin jonkinlainen sarja?) ja oikeastaan kaikki mahdollinen kiinnostaa. Tämä on eräänlainen esimarkkinatutkimus.
Pohdintaa helpottamaan tai monimutkaistamaan listaan muutamia asioita:
Suunnitelmana on jyvittää rahasumma editorin, valokuvaajan tai graafikon ja itseni välillä, sillä ihan pelkkä tekstimassa tuskin houkuttelee ketään lukemaan. Paitsi minua, koska The New Yorker on suosikkilehteni, mutta tuntuu siltä, että kun pyytää rahaa suoraan lukijoilta, kannattaisi ajatella lukijoiden parasta. (Aah!)
Hyväksyn myös vastauksen ”en maksaisi senttiäkään mistään” tai ”maksan sulle jo lehtien tilausten kautta”, etenkin jos sitä seuraa edes lyhyt perustelu.