Emergent on työkalu, joka kertoo, ovatko Twitterissä leviävät tiedot totta vai ei. GigaOM kertoo, miten se toimii.
Helsingin Sanomien iltapainos tarjoaa huomisen uutiset jo eilen
Sarjassamme näsäviisastelua asioista, jotka eivät minulle kuulu.
Helsingin Sanomien perjantainen lehti kannettiin meille kotiin Helsinkiin aamuyön tunteina. Sen avausaukeaman oikeassa alanurkassa vinkataan jutuista, jotka julkaistaan tänään kello 16.30.
Lehti on lähetetty painoon joskus ennen puoltayötä ja veikkaan, että levymyyntiaiheesta kirjoittanut toimittaja ei ole ollut silloin enää työpaikalla muutamaan tuntiin. Tästä herää kaksi kysymystä.
- Miksei juttu ole jo aamun lehdessä? (Okei, ehkä se oli eilen vielä kesken, mutta uutiskärki kuitenkin näemmä tiedettiin.)
- Miksei juttua julkaista Hesarin nettisivuilla heti kun se valmistuu?
Ymmärrän iltapäiväpainoksen idean siinä mielessä, että rajallinen paketti uutisia tuntuu mukavammalta kuin rajaton meri, jonka horisontti möllöttää avoimena eikä vastarantaa koskaan näy. Tiedän myös, etten ole ip-painoksen kohderyhmää, joten minun miellyttämiselläni ei ole mitään väliä.
Silti jää sellainen olo, että tämän voisi hoitaa yksinkertaisemminkin.
Ohhoh, paljastiko Talouselämän uutiskirje vahingossa klikkiotsikkonsa? (Juu)
Olen suuri uutiskirjeiden ystävä*, joten tilasin äskettäin Talouselämän version. Hämmästys oli suuri, kun eilen silmäilin sitä. Otsikot nimittäin olivat tyhmää klikkien kalastelua, mutta heti sen perässä luki jälkirivi tai ingressi, jossa otsikon mysteeri selitettiin:
Venäjän ”karu luku” on bkt:n tippuminen 4,5 prosenttia ja karkin mässyttäjän hyvä uutinen on makeisveron korotuksen peruminen.
”Älä tee näin” eli heitä paristoja roskikseen ja ”ala” on suomalaiset mediatalot.
Esitän retorisen kysymyksen: jos kerran klikkiotsikot ovat webin uutiskilpailussa välttämättömyys, miksi uutiskirjeessä ei sitten ole pelkkiä otsikoita? Tai miksei Talouselämän etusivulla ole pelkkiä otsikoita ilman häiritseviä selityksiä?
Tosin nyt pelkään, että joku Talentumilla lukee tämän ja uutiskirjeestä otetaan jälkirivit pois. Tiedätte sitten ketä syyttää.
*: Olen niin suuri uutiskirjeiden ystävä, että pyöritän yhtä sellaista itse: Viisi. Viisi juttua kerran viikossa, ei mainoksia. Kokeile toki.
Rapport-juttuni Apotista on vielä kesken
Koska muutama ihminen on kysynyt aiheesta, katsoin viisaaksi julkaista pienen välikatsauksen siitä, missä joukkorahoitettu juttuni Apotista on menossa.
Lyhyt versio: Se on kesken.
Pidempi versio: Saisin nykyisistä materiaaleista taatusti kokoon jutun, mutta haluaisin mieluusti käyttää vielä pari viikkoa lisähaastatteluiden tekemiseen. Tätä lähestymistapaa puoltaa se, että en ole vielä saanut Rapportin kautta kerättyjä rahoja, koska ne maksetaan toimittajalle vasta sitten kun juttu on julkaistu. Eli sinänsä ”ottaa rahat ja muuttaa Karibialle” -skenaario ei vaikuta kovin todennäköiseltä, etenkin kun olen käyttänyt tähän jo kohtalaisen siivun omaa aikaani, josta mieluusti laskutan korvauksen.
Jos nyt joku haluaa nähdä ironian ripauksen siinä, että artikkelini yhtenä pointtina oli hankkeiden viivästyminen, niin hänellä on siihen täysi oikeus. Sutkaukset kommenttiosioon, kiitos.
Jutun ensimmäinen versio
Aina kun lähetän jutun ensimmäisen version tilaajalle, minua jännittää. Viimeksi siis tänään kello 9.24.
Ensimmäinen versio ei ole vielä valmis juttu. Oletan, että sitä pitää vielä työstää.
Ensimmäinen versio on kokonainen, eli siitä ei pitäisi puuttua mitään kovin tärkeää. Sen rakenne on edes jollain tavalla kasassa, eli tarina kulkee sulavasti kappaleesta toiseen. Aloitus on kiinnostava ja lopetuksesta jää lukijalle edes jotain mieleen.
Mutta sitten taas toisaalta: ensimmäinen versio on yleensä löysä ja siinä on ylimääräistä läskiä, jonka voi helposti napsaista pois.
Välissä on lauseita, joista ei saa selvää; lauseita, joissa käytetään tarpeettomasti passiivia; ja lauseita, joiden kirjoittaja itse tietää olevan epäilyttäviä purkkakorjauksia, mutta joita ei ole laiskuuttaan vielä saanut poistettua.
Ensimmäisestä versiosta saattaa puuttua etukäteen sovittuja osioita joko siksi, että ne osoittautuivat prosessin aikana huonoksi ajatukseksi tai siksi, että kirjoittaja on unohtanut ne. Tai sitten rakenne pannaan kokonaan uusiksi, koska ensimmäinen versio on löysästi ajateltu.
Ensimmäisessä versiossa on ainakin yksi niin typerä virhe, että sitä alkaa välittömästi epäillä omaa ammattitaitoaan.
Vaan toinen versio, ai että. Sen lähettäminen ainoastaan hävettää.
Toinen meistä ei tiedä mitä puhuu
Sain sähköpostia pyytämättä ja yllätyksenä:
On kohteliasta vastata, joten tein niin:
Miksi?
Palveluhenkisenä ihmisenä Anniina vastasi nopeasti:
Joten niin tein minäkin:
Terve, Anniina.
Oletko oikea ihminen?
Seuraavassa viestissä oli jotenkin kummallinen sävy:
Ahaa, hän haluaakin viestiä englanniksi. Vastasin asianmukaisesti:
”Don’t take it as a spam” = ”I am a spammer”
Uusi tuttavuuteni alkoi vaikuttaa kireältä:
Palasin asialinjalle:
Kerro ensin lisää työnkuvastasi.
Anniina ei jaksanut enää leikkiä:
Hämmennyin ja pyysin selvennystä:
En ymmärrä lausetta ”SEO johtoon”. Mitä meinaat sillä?
Oli jo liian myöhäistä:
Yritin silti pelastaa tilanteen runollisella viittauksella:
Älä mee, tai viet multa kaiken.
Hänkin jaksoi vielä yrittää:
Mutta ilmeisesti vastaukseni oli liikaa:
Periaatteessa mixei
Lähetin puolentoista tunnin päästä toisenkin viestin:
Hei mikset vastaa mun kutsuun
Huudanko vain yksin tuuleen?
Kukaan ei vastannut.
Joukkorahoitettu juttuni Apotista toteutuu (lisäraha kelpaa silti)
Todellisuus liikkuu blogiani nopeammin. Tämän piti olla kirjoitus, jossa pyydän ennakkotilaamaan Rapport-palvelusta Apotti-tietojärjestelmähankintaa käsittelevän juttuni, jotta saan 2000 euroa kasaan. Summa tuli täyteen viikossa, joten nyt pitää justeerata blogauksen sisältöä. Vaan onpa mainio ongelma se.
Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia (sori, oli pakko), etenkin idean antanutta kommentoijaa ja toiseksi muistuttaa siitä, että projektiin voi edelleen antaa lisää euroja. Rapport toimii niin, että ennakkorajan ylittävät rahat menevät ikään kuin varastoon odottamaan seuraavaa juttuprojektiani.
Vaihtoehtoja on kolme:
- jatkojuttu Apotista sillä olettamalla, että ensimmäisen jutun julkaisun jälkeen tapahtuu jotain tai uusia haastalteltavia ilmaantuu
- juttu Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorista, joka olisi ainakin henkistä jatkoa Apotti-aiheelle
- timanttinen uusi aihe, jota en ole vielä keksinyt tai jota ei ole vielä tietooni saatettu
Mitä seuraavaksi? Olen jo aloittanut Apotti-homman pohtimisen, käynyt pläräämässä muutamia dokumentteja, puhunut aiheesta it-hankintojen kanssa työskennelleen asiantuntijan kanssa ja buukannut reissun Terveydenhuollon atk-päiville. Sieltä on jo löytynyt uusia nimiä jututettavaksi ja tulokulmia pohdittavaksi.
Lisäksi olen alustavasti sopinut työnjaosta editorin, asiakirjajulkisuuteen erikoistuneen kollegan ja faktantarkistajan kanssa. Koska juttu julkaistaan minun nimissäni, on myös päätoimittajavastuu ilmeisesti minulla. Sen takia editori ja faktantarkistaja ovat tarpeellisia: pitää olla tavanomaistakin huolellisempi.
Mihin 2000 euroa riittää? Sillä saa ostettua minulta viikon–kaksi työaikaa. Tosin meinasin olla tämän projektin kanssa samalla tavalla höveli kuin yleensäkin uusien asiakkaiden ensimmäisten juttujen kanssa, eli osa ajankäytöstä menee ikään kuin ilmaiseksi minun piikkiini, kun pitää opetella uudenlaisia toimintatapoja. (Jälkiviisaasti panisin ennakkotilaustavoitteen korkeammaksi ja käyttäisin ylimääräisen työajan suoraan tähän yhteen Apotti-juttuun. En tajunnut, että kiinnostusta olisi näin paljon.)
Aihe on niin laaja, että paljon jää taatusti selvittämättä ja toisaalta jutussa siteeraataan olemassaolevia tietoja. Apotista ja julkishallinnon it-hankinnoista on kirjoitettu viime vuosina kohtuullisen paljon. Tämä tarkoittaa myös, että jutun lopputulosta ei voi ennalta tietää. Minulla on omat oletukseni ja näkökulmat, joista lähden asioita tutkailemaan, mutta juttujen kirjoittaminen on aina jossain määrin höttöinen projekti.
Juttu valmistuu elokuun loppuun mennessä. Ensimmäisenä sen pääsevät lukemaan Rapportin kautta rahaa antaneet, mutta sen jälkeen se julkaistaan netissä varsin vapaalla CC-lisenssillä eli meinasin esimerkiksi tehdä yhden kopion tänne omille sivuilleni.
Kommentteja ja kehitysehdotuksia saa lähettää kaikkien kanavien kautta, vaikka sitten tämän merkinnän kommenteissa tai sähköpostilla, jos asia on luonteeltaan privaatti.
PS: Ennakkotilaukset kelpaavat yhä. Ne voi vaikka osoittaa suoraan Rapport-käyttäjätililleni.
PPS: Mielestäni muita kiinnostavia Rapport-aiheita ovat Spede-juttu ja ravintolisäsekoilut. Suosittelen niitä siksi, että tiedän kirjoittajien olevan ammattitaitoisia toimittajia.
Millaisesta jutusta maksaisit minulle rahaa?
Suomalainen journalismin joukkorahoituspalvelu Rapport aukeaa kohta. Yksinkertaistettuna kyse on siis siitä, että pyydän kiinnostuneita lukijoita – eli toivottavasti juuri sinua – maksamaan yhteensä X euroa tulevasta jutustani. Jos raja ei ylity, kukaan ei maksa mitään. Jos summa saadaan kokoon, juttu julkaistaan ensin Rapport-palvelussa ennakkotilaajille ja myöhemmin sitten kaikelle kansalle.
Jotta homma voisi edes teoriassa onnistua, pyydän vastauksia seuraavaan kysymykseen: millaisen jutun kirjoittamisesta maksaisit minulle rahaa ja kuinka paljon? Aiheet, rahasummat, toteutustavat (yksi juttu vai mieluummin jonkinlainen sarja?) ja oikeastaan kaikki mahdollinen kiinnostaa. Tämä on eräänlainen esimarkkinatutkimus.
Pohdintaa helpottamaan tai monimutkaistamaan listaan muutamia asioita:
- tunnen parhaiten atk-vekottimet, elokuvat ja median toiminnan
- olen helsinkiläinen kaupunkiliberaali ja avoliitossa elävä pienen lapsen isä, mikä ohjaa muun muassa poliittisia kiinnostuksen kohteitani
- synnyin Joensuussa 1979, jos ikäluokkani yhteisistä kokemuksista jotain osviittaa hakee
- osaan kirjoittaa, ohjelmoida vähäsen ja tehdä podcasteja eli puhua lörpöttää ja voin tarvittaessa hyödyntää näitä kaikkia jutussani
Suunnitelmana on jyvittää rahasumma editorin, valokuvaajan tai graafikon ja itseni välillä, sillä ihan pelkkä tekstimassa tuskin houkuttelee ketään lukemaan. Paitsi minua, koska The New Yorker on suosikkilehteni, mutta tuntuu siltä, että kun pyytää rahaa suoraan lukijoilta, kannattaisi ajatella lukijoiden parasta. (Aah!)
Hyväksyn myös vastauksen ”en maksaisi senttiäkään mistään” tai ”maksan sulle jo lehtien tilausten kautta”, etenkin jos sitä seuraa edes lyhyt perustelu.
Videoita radion tekijöistä (ja radiota myös)
Amerikkalainen radio ei ole pelkkiä soittolistoja ja howardsternejä, vaan myös monia ihan himputin kiinnostavia ohjelmia. Olen jo aiemmin hehkuttanut muun muassa This American Lifeä, Radiolabia ja Planet Moneytä, mutta niiden lisäksi kannattaa ehdottomasti koekuunnella muutama Radiotopia-otsikon alle koottu show.
Varsinaisesti halusin kuitenkin kertoa This is Radio -haastattelusarjasta, jossa naamat äänien takana (…mitä?) kertovat työstään.
Kaksi poikkeuksellista päätoimittajaa
David Remnick on maailman parhaan lehden* eli New Yorkerin päätoimittaja. New Republicin haastattelussa hän kertoo journalistisesta riippumattomuudesta, riman asettamisesta korkealle, netin ja printin rinnakkaiselosta ja Seymour Hershistä.
Mary-Kay Wilmers puolestaan johtaa London Review of Booksia, joka ei – toisin kuin artikkelin otsikko antaa ymmärtää – ole maailman paras lehti (ks. edellä*), eikä edes yhtä hyvä kuin New York Review of Books. Observerin jutussa kerrotaan LRB:n taustoja, pohditaan sukupuolien välistä tasa-arvoa toimituskunnassa ja perustellun mielipiteen tärkeyttä.
Valaisevia juttuja molemmat, vaikka voisivat olla syvällisempiäkin.
*en suostu väittelemään aiheesta