Tulevassa Esquire-lehden numerossa on ilmeisen mainio henkilökuva elokuvajournalisti Roger Ebertistä. Sanon ”ilmeisen”, koska en ole lukenut nettiin ilmaiseksi läntättyä juttua, vaikka aihe kiinnostaa ja linkki kiertää Twitterissä tiuhaan.

Miksi? Koska olen tilannut Esquiren riihikuivalla rahalla (eikä nyt puututa siihen, että millainen lehti se on muuten). Tulee jotenkin dorka olo, kun maksan tuotteesta ihan oikeita euroja, mutta silti sisältö suolletaan jo etukäteen kaiken kansan pällisteltäväksi nettiin.

Joo, lehden fyysinen olomuoto on sitä plussaa, josta hyvästä oikeastaan maksan, mutta kamaan – viivyttäkää nyt julkaisua edes sen verran, että tilaajat ovat periaatteessa voineet lukea lehtisensä. (Voi toki olla, että Amerikassa läpyskät on jo jaettu ja narinani on pelkkää periferian ulinaa.) Wired tekee muuten samaa, kuten myös rakastamani New Yorker.

Suomessa tätä ongelmaa ei ole, koska täällä aikakauslehtien sisällöstä ei laiteta nettiin mitään, ei edes maksaville asiakkaille. Tämä kertonee jotain syvällistä maiden välisistä eroista aikakauslehtibisneksessä, mutta rasittavaa se on molemmin päin.

Istuin iltapäivällä liveblogaamassa Tanja Aitamurron Journalismin tulevaisuus -tilaisuudessa, jossa esiteltiin, käsiteltiin ja debatoitiin Tanjan Hesarin säätiölle tekemä tutkimus (pdf) journalismin trendeistä Yhdysvalloissa vuonna 2009. Englanniksi simultaanisönkkäämäni livereportaashi löytyy Save the News -sivuilta, suomenkielinen rapo taas Uutiskaupasta.

Tutkijat selvittivät, millaisia artikkeleita New York Timesin lukijat sähköpostittelevat toisilleen. Tulos: ylevöittäviä.

Toisin sanoen pääpaino ei olisikaan kohuotsikossa – tai siis ehkä sellainen klikataan auki, mutta ei ainakaan vinkata enää kaverille – vaan tunteissa ja iloisissa yllätyksissä. Eikä missä tahansa hömpänpömpässä, sillä NY Timesin kohdalla etenkin linkkejä tiedejuttuihin jaettiin innolla.

Onhan tässäkin yksi tavoite jutun kirjoittamiselle:

Seeing the Grand Canyon, standing in front of a beautiful piece of art, hearing a grand theory or listening to a beautiful symphony may all inspire awe. So may the revelation of something profound and important in something you may have once seen as ordinary or routine, or seeing a causal connection between important things and seemingly remote causes.

Aina yhtä sympaattisen närkästynyt Jack Shafer kirjoittaa Slatessa ilmiöstä nimeltä bogus trend story eli kuvitteellisen trendin uutisoimisesta. Itse kutsun sitä yhä useampi -uutisoinniksi, sillä jos työpäivän mittaan on selvinnyt, että oikeastaan kyse on vain erittäin pientä ihmisryhmää koskevasta asiasta tai että kenelläkään ei vielä ole päteviä tilastoja aiheesta, voi aina yrittää myydä aiheen lukijalle kirjoittamalla, että yhä useampi suomalainen tekee sitä ja tätä.