Author Archives: Olli Sulopuisto

Paperi oikaisee blogia

Paperi-Hesarissa oikaistiin kuntavaaliblogissa ollut asiavirhe. Tästä nousee mieleen monta asiaa.

Ensinnäkin se vahvistaa, että blogia koskevat journalistiset kriteerit siinä missä paperilehteäkin. Toisekseen (minusta) oli mukava huomata, että oikaisu tuli puoli vuotta vanhaan juttuun. Netissähän tieto elää ikään kuin pidempään tai ainakin näkyvämmin kuin paperituotteeseen jäänyt erhe, sillä edellisen levinneisyys on hakukoneiden takia suurempi. Kolmannekseen on jännää, että ainakaan minä en onnistunut löytämään tietoa oikaisusta HS.fi-sivuilta. Onlinepuolen oikaisukäyttännöt taitavat olla vielä aika epämääräiset, mutta ehkä niitä pitäisi kehittää muun muassa juuri tällaisten vanhojen virheiden korjaamisen takia.

Koska parempihan se on fiksata myöhään kuin ei milloinkaan.

Kulttisarja on kuollut sarja

Helsingin Sanomissa on tänään juttunen kevään uusista sarjoista (linkki rikki ainakin juuri nyt). Siinä seisoo näin: Pushing Daisies on jo kulttimainetta saavuttanut jenkkisarja miehestä, joka herättää kuolleita (20.1. Sub). Nyt-liitteen puolella todetaan, että toistaiseksi osia on 22.

En sano, että toimittajan pitäisi pysyä perillä joka ikisestä tuutista tulevasta ohjelmasta, mutta itse olisin käyttänyt jo kulttimainetta saavuttanut tai toistaiseksi on -muotoilun sijaan kenties jotain sellaista kuin lopetettu, peruttu, kuollut, is no moah!

Perimmäinen kriteeri on kai, että onko asialla katsojalle mitään väliä. Sanoisin, että on.

Tutkimus = uutinen = tiedote = pr

Pakko antaa pisteitä Disneylle. Sähköpostiin pamahti tiedote, jossa myydään uutta Prinsessa Ruusunen -dvdtä kertomalla yhtiön teettämästä tutkimuksesta.

Siihen liittyen on Disney tehnyt maailmanlaajuisen, riippumattoman tutkimuksen nukkumatavoista. Pohjoismaissa vain 40% uskoo kauneusuniin, kun taas Italiassa jopa 83% luottaa unen kaunistavaan vaikutukseen.

Onpa kiehtovaa. Nyt voinkin kirjoittaa jutun kauneusunista ja mainita ihan vain ohimennen lopussa, että leffa julkaistaan näinä päivinä. Ei tule likainen olo tekstimainonnasta ja saa yöllä sitten unen päästä hyvin kiinni, heh heh.

Muiden ajatuksia löysästä ajasta

Productivity 2.0: How the New Rules of Work Are Changing the Game sopii hyvin jatkoksi pari päivää sitten esittämälleni 20 prosentin oman ajan säännölle. Luen tuottavuus 2.0 -artikkelia (voi yäk mikä nimi) toimittajan työn näkökulmasta

  • Työnteko ei ole tehtävien suorittamista. Sen sijaan pitäisi syventyä työtehtäviin, koska niin syntyy laadukkaampia juttuja.
  • Vähemmän suunnittelua, enemmän tekemistä. Pistä jotain pihalle nopeasti ja viilaa se paremmaksi myöhemmin. Tämä jos mikä sotii perinteistä journalistista ajattelua vastaan, ja asiassa on puolensa. Ehkä sitä voisi soveltaa niin, että jutun ei tarvitse olla täydellinen, siis sisältää kaikkea, kunhan faktat vain ovat kohdillaan. Nettiin voi aina puskea lisää tavaraa myöhemmin.
  • Vähemmän paperinpyörittelyä, enemmän automatisointia
  • Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Sitten kun juttu A odottaa käsittelevän toimittajan kommentteja, voi keskittyä juttuun B.
  • Tee vähemmän, ei enemmän. Jälleen ajetaan takaa parempaa laatua.
  • Älä tuhlaa aikaa organisoimiseen. Niin sanottu Google-lähestymistapa: on turha lajitella tietoa etukäteen, kun se voidaan löytää kuitenkin jälkikäteen tehokkaiden hakukoneiden avulla.
  • Unohda hierarkiat. Joustavia tiimejä, yhteistyötä tarpeen mukaan, vähemmän pomoja.
  • Tee vähemmän töitä. Pitkällä tähtäimellä tämä tuottaa parempia tuloksia kuin jatkuva ylitöiden vääntäminen.

Onko teeseissä tolkkua?

Virkkusen Janne tässä moi

Janne Virkkunen möllöttää päivän Hesarin premisivulla (tai tuoreilla) kuvan ja nimikirjoituksen kanssa.

Juttupätkässä päätoimittaja muistuttaa lukijoita äänestämisen tärkeydestä. Oikeastaan se vaikuttaa kansalaisille suunnatulta vetoomukselta ja hiukkasen myös tiedotusvälineiden merkityksen korostamiselta. Perinteistä pääkirjoituskamaa siis.

Jostain syystä juttu kuitenkin toimii. Ehkä se johtuu sijainnista: ei artikkelisivulla vaan uutisten keskellä. Ehkä se johtuu tekstin, kuvan ja signeerauksen yhdistelmästä, joka saa jutun tuntumaan jotenkin henkilökohtaisemmalta kuin A2:n institutionaaliset mielenilmaisut.

Voi olla, että tiuhempaan toistettuna tällainen menettäisi tehonsa, mutta vaihtelu piristi ainakin nyt.