Niinhän se aina menee, että ensin ei ole mitään tarjolla ja sitten työtä kaatuu sisään ovista, ikkunoista ja ties mistä rööreistä.

Kaveri soitti toissa viikolla ja kysyi, että saako antaa puhelinnumeroni eteenpäin. Oli kuulemma työpaikalla vajausta tekijöistä. Arvelin, että kyse on joskus syksyllä tapahtuvasta lomanjälkeispaikkauksesta, joten suostuin.

Maanantaina soi puhelin ja tiistaina menin Pasilaan tutustumaan tv-uutisten toimintaan. Sovimme, että olen reportterivuorossa tässä parin viikon ajan. Välipäiville olin jo sopinut menoja, tärkeimpänä tuo Roskilden festivaalihässäkkä.

On mukavaa, kun yhtäkkiä tarjotaan työtä Ensinnäkin se on imartelevaa: Wau, joku haluaa minut. Toisekseen se on kätevää: ei tarvitse soitella hiki hatussa toimituksiin ja kaupata juttuja. Eräällä tavalla kyseessä on helppo raha. Kolmannekseen kun on kerran päässyt sisälle toimitukseen, tarkoittaa se että jatkossa on paljon helpompi saada sieltä lisää työtä.

Vaan asialla on kääntöpuolensa. Pitää punnita, mitä se tekee olemassaoleville sopimuksille. Minä olen sopinut tuottavani sisältöä Digitoday.fihin joka päivä, ja vaikka taukoja on helppo neuvotella, pitkällä aikavälillä sellainen ei ole järkevää. Ei kannata pistää pitkäaikaista sopimusta puihin vain siksi, että saa hetkellisesti keikkaa.

Ratkaisin asian tällä kertaa siten, että teen sekä tv-uutisten 12-tuntista vuoroa että sen jälkeen muita hommia. Laskennallisesti se tarkoitti 60-tuntista työviikkoa, joka vielä painottui tiistain ja torstain välille. Vaan kyllähän sitä nuorena jaksaa välillä puskea, semminkin kun on kohta pakkaamassa rinkkansa ja lähtemässä Radioheadia kuulemaan.

Freelancereiden keskustelupalstalla, jonne kaikkien ammattilaisten kannattaa muuten rekisteröityä, on keskusteltu loman viettämisestä.

Minulla on nyt menossa toinen kesä täysipäiväisenä friikkuna. Mietiskelin loma-asiaa keväällä ja tulin siihen tulokseen, että en varsinaisesti ota vapaata. Syitä on parikin.

Ensinnäkään en ole vielä varma, uskallanko pitää lomaa. Minusta tuntuu, että tässä vaiheessa on viisaampaa tehdä työtä vähän liikaakin, jotta mahdollisten kuivempien kausien tullessa vastaan ei ole heti pulassa. (Sain tästä maistiaisia vuodenvaihteessa, kun Talsa eli IT-viikko lopetti avustajien käyttämisen, starttiraha päättyi, YEL:in maksaminen alkoi ja opintolaina lähti takaisinmaksuun.)

Pidän pari kevennettyä pätkää, eli festivaalireissut Sodankylään ja Roskildeen. Työn merkeissähän siellä varsinaisesti ollaan, mutta kun ei tarvitse tehdä päivittäisiä raportteja, niin melkein sen voi kuitenkin laskea lööbailuksi.

Lisäksi minulla on sellainen tilanne, että kun tyttöystävä on kuitenkin töissä koko kesän, niin ei olisi oikein järkeäkään pitää pitkää pätkää vapaana. Ehkä sitten syksyllä… tai joskus myöhemmin.

Mitä pitäisi tehdä tiedotteille, jotka kolisevat sähköpostilaatikkoon pyytämättä ja yllätyksinä?

Kun minulla ei ole pomoa tahi sihteeriä, joka suodattaisi maailman tiedotevyörystä kiinnostavat palaset, olen kirjautunut kohtalaisen monelle postituslistalle. Toiveena on, että kun niistä on joskus aiemmin saanut juttua irti, niin niistä voisi olla hyötyä myös tulevaisuudessa. Toki suurin osa tavarasta on hyödytöntä, mutta ainakin siitä tietää olevansa vastuussa.

Toisenlainen tunne valtaa mielen, kun saa tiedotteen, jonka lähettäjä ei ole tuttu, jonka otsikko ei kerro mistä on kyse ja josta ei käy ilmi, miksi se on lähetetty minulle. Ilmeisesti näiden takana ovat tiedottajat, joihin on joskus ollut yhteydessä ja jotka ovat tulkinneet one night standin avoimeksi valtakirjaksi lähestyä loputtomiin prujuilla.

Palatakseni alkuun: mitä niille pitäisi tehdä? Spam-nappulan painaminen ei käy päinsä, koska voihan samalta lähettäjältä tulla joskus hyödyllistäkin tavaraa, kuten vastaus minun lähettämääni postiin. Haluaisin tietää, miten olen päätynyt listalle, mutta todennäköisesti lähettäjät eivät muista sitä enää itsekään. Jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi siis lyhyt ja kohtelias ”pois listalta” -viesti?