Category Archives: Journalismi

Image unohti lukijan ja asettui kohteen puolelle

Uusimmassa Imagessa (08/2012) on Kerkko Koskisesta juttu, jossa muut ihmiset kertovat hänestä. Anna Viitalan haastattelun perässä lukee

(Kerkko Koskisen pyynnöstä Pihla Viitalaa ei haastateltu.)

Journalistin ohjeissa sanotaan, että

2. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

Tässä valossa kommentti vaikuttaa vähintäänkin kummalliselta. Kun ihmettelin asiaa ääneen Twitterissä, Joanna Palmen vastasi seuraavasti:

Minua ei varsinaisesti vaivaa se, että Pihla Viitalan kommentteja ei lehdessä nähty. Jos hän olisi kieltäytynyt haastattelusta itse, ei asiassa olisi nokan koputtamista.

Sen sijaan en pidä tavasta, jolla Image valitsi haastateltavan ja lukijoiden välillä. Haluan, että tiedotusväline on aina ensisijaisesti lukijan puolella.

Image ei tehnyt nyt niin.

Edit: Myös Voicen Mikko Räsänen kommentoi asiaa:

Edit 2: Päätoimittaja Mikko Numminen selventää tapahtunutta:

Aikakauslehtien aatelia Amerikasta 2012

Yhdysvaltain maalla ollaan taas arvioimassa vuoden parhaita aikakauslehtijuttuja. Todellista lukijan palvelua on se, että (melkein?) kaikki ehdokkaat on koottu Longformin sivuille:

Siitä vaan Instapaper tai Readability laulamaan, niin on pääsiäisviikonlopuksi luettavaa.

Suuri Journalistipalkinto sotkee Facebookin käyttäjät ja suomalaiset keskenään

Suuri Journalistipalkinto haluaa ilmeisesti tempaista yleisön mukaansa, sillä tänä vuonna järjestetään erikseen yleisöäänestys. Siihen voivat osallistua ainoastaan Facebook-käyttäjät, sillä ylimääräisten äänien antamisen estämiseksi äänestys tapahtuu Facebook-mötikällä.

Se on sääli, sillä suomalaisista on Facebookissa noin puolet (tarkempaa pohdiskelua). Ymmärrän, että FB on monessa paikassa kätevin de facto -tunnistautumisjärjestelmä, mutta onhan tämä nyt vähän hassua.

Näin syntyvät BusinessWeekin mahtavat infografiikat

Jennifer Daniel on Bloomberg Businessweekin hurjan lahjakas graphics director. Hän blogaa välillä siitä, miten lehden kuuluisat infografiikat syntyvät: verolobbausta ja 50 kovinta firmaa. Noita katsomalla ei tietenkään opi tekemään infografiikkaa, mutta ehkä siitä saa pienen käsityksen siitä, miten paljon työtä – ja millaista työtä – kunnollisen esityksen tekeminen vaatii.

Haastatteluvinkki Vanessa Grigoriadikselta

Jonah Weinerin The Writearound -sarjasta:

VG: I don’t have strategies like she does. She’s amazing in terms of, like, going on eBay and checking out how much a locket of Justin Bieber’s hair goes for and presenting this to him as a shiny bauble for him to consider and getting him super excited, so that his narcissistic tendencies flare up – that’s a very good idea. I almost can’t bring myself to prostate myself in front of these people in that way.

I’m a big believer of getting in a car with someone. I think it’s great to see what kind of driver they are, that’s helpful, and it’s a distraction, so they’re not as focused on telling you the same answers. The best thing with any story is going to someone’s home. People are most comfortable at home, and there’s all this stuff there to ask them about.

I ask personal questions. A lot of questions about childhood. I’ll ask things like what time of day do you get up. What’s the first thing you did this morning? What color are your sheets? What did you eat? A writer like Erik Hedegaard has all these questions up his sleeve and you can see them working in his pieces. He doesn’t ask for a lot of access, he just has such a good line of questioning that he can make something out of, you know, a boring lunch interview.

David Remnick, The New Yorkerin päätoimittaja

David Remnick is arguably the most powerful editor in the world, yet shies away from publicity. In a world exclusive, author Nicholson Baker takes lunch with the man who has returned The New Yorker to its glory days

David Remnick is 52. He’s got all of his hair, which is black, and he’s got an office with quiet brown carpeting and a desk made of a slab of grainy black wood and a fat-rimmed yellow ceramic cup that holds his pens and his pair of scissors. He’s smart and quick to laugh, and if you sit in one of the square soft chairs in his office, he remembers things about your life that you barely remember. He likes baseball and The Wire and AJ Liebling and spaghetti with squid ink sauce. You might feel jealous of him except that he works too hard and nobody else would want that kind of constant hellish weekly pressure. His wife, Esther Fein, is a writer, and he’s got three kids. He’s the fifth editor of The New Yorker, which may be the best magazine ever published.

Toimittaja, joka sai Teräsmiehen kaatamaan Ku Klux Klanin

Stetson Kennedy oli kova äijä. Hän osoitti, ettei Ku Klux Klan ollut hyväntekeväisyysjärjestö, jolloin Yhdysvaltain verottaja iski kiinni (”hipit hei, teillä on 700 000 dollarin verot maksamatta”), mikä teki klaanin toiminnasta hankalaa.

Mutta vielä siistimpi veto oli se, että Kennedy kirjoitti Terämies-radio-ohjelmaan juttuja, joissa Teris taisteli KKK:ta vastaan. Jaksojen lopuksi lueteltiin klaanin kokoukseen osallistuneiden nimiä, mikä taas teki rekrytoinnista hankalaa.

Vitsi mikä tyyppi.

Lähde: On The Media

Koira söi kotiläksyt ja tietokone koko lehden

Aina välillä saattaa käydä näin:

Fairfax Media has apologised for its failure to publish four newspapers this morning, including The Press in Christchurch and The Dominion Post in Wellington. A computer fault was to blame, but the company says it still hasn’t worked out exactly what went wrong.

Kun minä olin pieni, koira söi läksyt oli kulunut tekosyy. Tietokone söi sanomalehteni kuulostaa suunnilleen yhtä uskottavalta.