Myös: Sanoman uudet freelancer-ehdot kuviksi tulkittuina (MarMai)

Toimittaja Dan Baum on koonnut sivuilleen nipun myyntikirjeitä, joilla hän on vokotellut yhdysvaltalaisia aikakauslehtiä ostamaan juttujaan. Ne ovat monellakin tapaa kiinnostavaa luettavaa.

Yritän tarkkailla ajankäyttöäni niin, että työni tuntihinta pysyy tolkullisella tasolla. Jos jutun saa hoidettua loppuun tunnissa tai muutamassa, ajanseuranta sujuu ihan päässä laskemalla.

Viime aikoina olen hommaillut muutaman isomman jutun parissa, joita teen palasen silloin ja toisen tällöin. Löysin Lifehackerin kautta ilmaisen timeEdition-ohjelman, joka vaikuttaisi oikein passelilta apulaiselta. Siihen määritellään eri asiakkaat ja niiden alle eri duunit. Nappia painamalla laskuri alkaa tikittää ja pitää siis kirjaa siitä, kuinka paljon aikaa käyttää mihinkin hommaan.

Näppärältä ominaisuudelta vaikuttaa, että tehtävään kulutettavalle ajalle voi antaa ylärajan. Siitä sitten näkee helpostisen, kauanko on tähän mennessä puuhastellut ja kuinka paljon aikaa on vielä jäljellä.

Ohjelmasta on sekä Windows- että Mac-versiot.

Aloittelen tammikuussa Net.Nytiin senttaamisen.

Niin se vain menee, että töitä saa tuntemalla ihmisiä. Kun kerran on ollut jonkun kanssa tekemisissä, säilyy yhteys samaan tyyppiin, kun hän vaihtaa työpaikkaa. Harvoin sitä jengi sitä paitsi niin paljon alaspäin organisaatiossa tipahtaa, että ostovoimat kokonaan kaikkoavat.

Productivity 2.0: How the New Rules of Work Are Changing the Game sopii hyvin jatkoksi pari päivää sitten esittämälleni 20 prosentin oman ajan säännölle. Luen tuottavuus 2.0 -artikkelia (voi yäk mikä nimi) toimittajan työn näkökulmasta

• Työnteko ei ole tehtävien suorittamista. Sen sijaan pitäisi syventyä työtehtäviin, koska niin syntyy laadukkaampia juttuja.
• Vähemmän suunnittelua, enemmän tekemistä. Pistä jotain pihalle nopeasti ja viilaa se paremmaksi myöhemmin. Tämä jos mikä sotii perinteistä journalistista ajattelua vastaan, ja asiassa on puolensa. Ehkä sitä voisi soveltaa niin, että jutun ei tarvitse olla täydellinen, siis sisältää kaikkea, kunhan faktat vain ovat kohdillaan. Nettiin voi aina puskea lisää tavaraa myöhemmin.
• Vähemmän paperinpyörittelyä, enemmän automatisointia
• Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Sitten kun juttu A odottaa käsittelevän toimittajan kommentteja, voi keskittyä juttuun B.
• Tee vähemmän, ei enemmän. Jälleen ajetaan takaa parempaa laatua.
• Älä tuhlaa aikaa organisoimiseen. Niin sanottu Google-lähestymistapa: on turha lajitella tietoa etukäteen, kun se voidaan löytää kuitenkin jälkikäteen tehokkaiden hakukoneiden avulla.
• Unohda hierarkiat. Joustavia tiimejä, yhteistyötä tarpeen mukaan, vähemmän pomoja.
• Tee vähemmän töitä. Pitkällä tähtäimellä tämä tuottaa parempia tuloksia kuin jatkuva ylitöiden vääntäminen.

Onko teeseissä tolkkua?

Niinhän se aina menee, että ensin ei ole mitään tarjolla ja sitten työtä kaatuu sisään ovista, ikkunoista ja ties mistä rööreistä.

Kaveri soitti toissa viikolla ja kysyi, että saako antaa puhelinnumeroni eteenpäin. Oli kuulemma työpaikalla vajausta tekijöistä. Arvelin, että kyse on joskus syksyllä tapahtuvasta lomanjälkeispaikkauksesta, joten suostuin.

Maanantaina soi puhelin ja tiistaina menin Pasilaan tutustumaan tv-uutisten toimintaan. Sovimme, että olen reportterivuorossa tässä parin viikon ajan. Välipäiville olin jo sopinut menoja, tärkeimpänä tuo Roskilden festivaalihässäkkä.

On mukavaa, kun yhtäkkiä tarjotaan työtä Ensinnäkin se on imartelevaa: Wau, joku haluaa minut. Toisekseen se on kätevää: ei tarvitse soitella hiki hatussa toimituksiin ja kaupata juttuja. Eräällä tavalla kyseessä on helppo raha. Kolmannekseen kun on kerran päässyt sisälle toimitukseen, tarkoittaa se että jatkossa on paljon helpompi saada sieltä lisää työtä.

Vaan asialla on kääntöpuolensa. Pitää punnita, mitä se tekee olemassaoleville sopimuksille. Minä olen sopinut tuottavani sisältöä Digitoday.fihin joka päivä, ja vaikka taukoja on helppo neuvotella, pitkällä aikavälillä sellainen ei ole järkevää. Ei kannata pistää pitkäaikaista sopimusta puihin vain siksi, että saa hetkellisesti keikkaa.

Ratkaisin asian tällä kertaa siten, että teen sekä tv-uutisten 12-tuntista vuoroa että sen jälkeen muita hommia. Laskennallisesti se tarkoitti 60-tuntista työviikkoa, joka vielä painottui tiistain ja torstain välille. Vaan kyllähän sitä nuorena jaksaa välillä puskea, semminkin kun on kohta pakkaamassa rinkkansa ja lähtemässä Radioheadia kuulemaan.

Freelancereiden keskustelupalstalla, jonne kaikkien ammattilaisten kannattaa muuten rekisteröityä, on keskusteltu loman viettämisestä.

Minulla on nyt menossa toinen kesä täysipäiväisenä friikkuna. Mietiskelin loma-asiaa keväällä ja tulin siihen tulokseen, että en varsinaisesti ota vapaata. Syitä on parikin.

Ensinnäkään en ole vielä varma, uskallanko pitää lomaa. Minusta tuntuu, että tässä vaiheessa on viisaampaa tehdä työtä vähän liikaakin, jotta mahdollisten kuivempien kausien tullessa vastaan ei ole heti pulassa. (Sain tästä maistiaisia vuodenvaihteessa, kun Talsa eli IT-viikko lopetti avustajien käyttämisen, starttiraha päättyi, YEL:in maksaminen alkoi ja opintolaina lähti takaisinmaksuun.)

Pidän pari kevennettyä pätkää, eli festivaalireissut Sodankylään ja Roskildeen. Työn merkeissähän siellä varsinaisesti ollaan, mutta kun ei tarvitse tehdä päivittäisiä raportteja, niin melkein sen voi kuitenkin laskea lööbailuksi.

Lisäksi minulla on sellainen tilanne, että kun tyttöystävä on kuitenkin töissä koko kesän, niin ei olisi oikein järkeäkään pitää pitkää pätkää vapaana. Ehkä sitten syksyllä… tai joskus myöhemmin.

Mitä pitäisi tehdä tiedotteille, jotka kolisevat sähköpostilaatikkoon pyytämättä ja yllätyksinä?

Kun minulla ei ole pomoa tahi sihteeriä, joka suodattaisi maailman tiedotevyörystä kiinnostavat palaset, olen kirjautunut kohtalaisen monelle postituslistalle. Toiveena on, että kun niistä on joskus aiemmin saanut juttua irti, niin niistä voisi olla hyötyä myös tulevaisuudessa. Toki suurin osa tavarasta on hyödytöntä, mutta ainakin siitä tietää olevansa vastuussa.

Toisenlainen tunne valtaa mielen, kun saa tiedotteen, jonka lähettäjä ei ole tuttu, jonka otsikko ei kerro mistä on kyse ja josta ei käy ilmi, miksi se on lähetetty minulle. Ilmeisesti näiden takana ovat tiedottajat, joihin on joskus ollut yhteydessä ja jotka ovat tulkinneet one night standin avoimeksi valtakirjaksi lähestyä loputtomiin prujuilla.

Palatakseni alkuun: mitä niille pitäisi tehdä? Spam-nappulan painaminen ei käy päinsä, koska voihan samalta lähettäjältä tulla joskus hyödyllistäkin tavaraa, kuten vastaus minun lähettämääni postiin. Haluaisin tietää, miten olen päätynyt listalle, mutta todennäköisesti lähettäjät eivät muista sitä enää itsekään. Jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi siis lyhyt ja kohtelias ”pois listalta” -viesti?